torstai 26. syyskuuta 2013

Oma koti kullan kallis!!

Niin se vaan on että vihdoin löytyi se molempia miellyttävä omakotitalo tästä suht läheltä, ja suht nopeaan asiat etenivät. Tiistaina tehtiin kaupat ja nyt vain odotellaan marraskuun ensimmäistä jolloin pääsemme muuttamaan. Haaveissa oli kliseisesti punainen tupa ja perunamaa. Tässä ei kumpaakaan ole, vaan talo on keltainen ja piha kallioinen, mutta eiköhän maalipurkilla ja muutamalla multakuormalla saada jo ihmeitä aikaan. Ihana vihdoin suunnitella omaa kotia ja odotella suurta päivää, tosi onnellisia ollaan tästä suuresta elämänmuutoksesta. Kuvat talosta meillä oli jo koneella, mutta koneen hajotessa kaikki tiedot katosivat, joten nyt joudutte odottamaan marraskuulle jolloin varmasti laitan liudan kuvia uudesta ihanasta kodistamme.

 Nyt on itsellä alkanut joku ihme väsymyskausi, olen joka päivä ollut ihan kuolemanväsynyt töistä kotiuduttuani ja päiväunet ovat kuuluneet aika monen päivän ohjelmaan. Töissä on ollut palavereja joka päivä joten olen ehtinyt ottaa tirsat kotona ja palata jälleen töihin palaveeraamaan. Flunssaakin pukkaa joten into kaikkeen oheistoimintaan kuten blogin kirjoittamiseen ja esim. pakkaamiseen on ollut kyllä melko alhainen. Päikkäreistä huolimatta illalla väsymys iskee jo 20-21 aikoihin ja olenkin ottanut aika rennosti jottei flunssa pahene turhan repimisen takia.

Flunssatonta syksyä kaikille!!
 
 

perjantai 20. syyskuuta 2013

Ihana kurpitsalasagne!!!

Taas on tullut kirjoittelussa pitempi tauko, tietokoneemme on nääs ollut huollossa. Kone otti lopputilin eikä tietoja saanut palautettua enää. Onneksi lähes kaikki kuvat oli siirretty ulkoiselle kovalevylle. Melkoisia menetyksiä silti tuli kun kaikkea ei oltu muistettu tallettaa muualle kuin koneelle. No, tästä lähtien olemme fiksumpia ja tallennamme kuvat ja muut samantien kahteen paikkaan siltä varalta että toinen menee rikki.
Tein elämäni ensimmäisen lasagnen tässä joku aika sitten, ja vaikka karppailenkin, oli pakko maistaa itsekin millaista siitä oikein tuli. Miehenikin piti siitä ja vetelikin ilolla vuoallisen. Itseäni jäi kuitenkin hieman kaihertamaan lasagnenhimo, ja pari päivää myöhemmin päätin hieman muokkailla ohjetta ja mieleeni tuli korvata lasagnelevyt kesäkurpitsalla. Löysinkin loistavan ohjeen netistä ja jaan sen nyt teille.


Kesäkurpitsalasagne (kuusi annosta)

2 keskikokoista kesäkurpitsaa
500g jauhelihaa
Tuoretta valkosipulia maun mukaan
½ pkt Koskenlaskija-sulatejuustoa
2 prk tomaattipyrettä
2 dl kermaa
Suolaa
Basilikaa
Mustapippuria
Paprikajauhetta
(Sieniä)
2dl juustoraastetta

Höylää kesäkurpitsat juustohöylällä siivuiksi ja pilko valkosipulinkynnet.


 Ruskista jauheliha, lisää joukkoon valkosipuli (ja pilkotut tai kuivatut sienet).



Sulata joukkoon Koskenlaskija ja lisää myös tomaattipyre, kerma ja mausteet (itse sulatin myös osan juustoraasteesta jo kastikkeeseen). Anna hautua hetki.




Laita uunivuuan pohjalle ensin kerros kastiketta ja sitten vuorotellen kesäkurpitsaviipaleita ja kastiketta.




 Päällimmäiseksi kerrokseksi kastike ja lopuksi vielä juustoraaste.



200'C 30-45min tai kun näyttää sopivalta :-) 
Mulla on vanha uuni, ja sai olla reilunkin 45min. Puolen tunnin kohdalla kesäkurpitsat oli vielä ihan raakoja kun maistoin. Mutta lopputulos näytti tältä (kyllä, kulmasta on vähän jo maisteltu.....):



Maku oli ihan taivaallinen! Tästä lähtien teen aina kesäkurpitsalasagnea. Tästä voi toki tehdä vähemmän rasvaisen jättämällä koskenlaskijoita ja muita pois. Suosittelen kaikille. Ja jopa mieheni, joka noin vuosi sitten tehdessäni kesäkurpitsasta ruokaa ensimmäistä kertaa meille molemmille piti kesäkurpitsan makua ja koostumusta hyvin omituisena kysyi kokkaillessani "oi teetkö taas jotain hyvää kesäkurpitsasta ja jauhelihasta..." Niin se mieli muuttuu ja makuaisti tottuu siihen terveelliseenkin. :)

lauantai 7. syyskuuta 2013

Leffahylly kuntoon!

Olen jo pidemmän aikaa katsonut olohuoneessa sijaitsevan elokuva-/kirjahyllymme sekaisuutta ja alunperin siistien rivistöjen päälle pinoiksi kasautuvia uusia hankintoja... Vähän väliä päätän ottaa homman työn alle ja tyhjentää hyllyt mutta laiskuus on voittanut jo liian monta kertaa. Tänään vihdoin mieheni lähtiessä töihin ja siivotessani asuntoamme päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja panna toimeksi.


Olemme asuneet tässä vuokra-asunnossa vuodesta 2011, ja muistan aluksi lajitelleeni elokuvat genren mukaan toimintaan, romanttisiin, draamaan jne.. Jossain vaiheessa kyllästyin siihen etten ikinä löytänyt oikeaa elokuvaa kun monissa saattaa olla tyylilajina Draama/Romantiikka, tai Kauhutrilleri ja mitä ihmeellisimpiä sekoituksia, ja päätin raa-asti laittaa kaikki lajit "sekaisin" mutta muuten vähemmän sekaisin eli aakkosjärjestykseen. Sittemmin olemme tehneet uusia elokuvahankintoja elokuvien suurkuluttajina ja -rakastajina, ja ne ovat ikävästi kasaantuneet pinoiksi pisin poikin kirjahyllyä.



Niinpä ryhdyin tuumasta toimeen ja aloin tyhjentää hyllyjä lokero kerrallaan viereiselle sohvalle ja pyyhkiä pölyjä.


Pelkästään eri tv-sarjoista kasaantui melkoinen kasa. Kaikki on kertaalleen katsottu (paitsi mieheni Sydämen asialla -sarja, josta en itse niin kovin välitä...) mutta muutaman vuoden kuluttua voi aina aloittaa uudelleen kun osa tapahtumista on unohtunut.


Sain vihdoin kaikki elokuvat pois hyllyistään ja aakkostettua pinoihin.


(Kuvassa muutama ehdottomasti lempielokuvistani: The Notebook,
Paistetut vihreät tomaatit, Ps. I love you..)


Sitten oli aika lajitella vielä uudet hankinnat aakkostettuihin kasoihin. Sehän ei kauaa vienyt. Paremminkin seuraava osuus vaati aivotyötä, elokuvien mahduttaminen siististi jo ennentään täynnä olleeseen hyllyyn. Niinpä jouduin karsimaan osan kirjoista muualle, ja päädyinkin siirtämään kaikki keittokirjat keittiön puolelle, sana- ja matkailukirjat kirjoituspöydän laatikoihin ja loput mahtuivatkin ihan hyvin jo. Jätin hieman ilmaa joillekin hyllyille, jottei heti tarvitse olla uudelleen järjestelemässä vaikka uusia elokuvia tai kirjoja tulisikin hankittua.



Tältä näyttää lopputulos. Mielestäni sata kertaa siistimpi kuin lähtötilanne. 




Uudet sijaintinsa löysivät:

Lastenohjelmat ja -elokuvat

 Lastenkirjat

 Hömppäromaanini mahdutin kaikki samaan lokeroon pinoamalla

Sekä meillä niin kovin vähän käytössä olevat Playstation-pelit.

Nyt pystyn paremmin rentoutumaan sohvallakin kun ei koko ajan silmäkulmassa ole häiritsevän sotkuinen kirjahyllyn irvitys.. Eikä se kunnollinen pölyjen pyyhkiminenkään kaikista pikku hyllyistä ja hyllyntäytteistä pahaa tee näin allergiselle astmaatikolle. Jos henkikin kulkisi paremmin taas hetken. Mukavaa viikonlopun jatkoa kaikille!

torstai 5. syyskuuta 2013

Lehmänaivokasvi

Päätinpäs kirjoittaa näin sairaslomapäivieni kuluksi olohuoneemme nurkasta löytyvistä omituisuuksista.


Tarina alkaa vuoden 2010 ex tempore matkastani Kolumbiaan. Pääsin maistamaan paljon erikoisia ja -laisia hedelmiä suurilta hedelmäbasaareilta ja viimeisenä iltana ostin suuren vihreän hedelmän, jonka syötävän sisuksen tekstuurin ja ulkonäön perusteella nimesin Lehmänaivokasviksi unohdettuani oikean nimen välittömästi. Hedelmän sisus oli valkoista höllyvää niljakasta massaa, joka tuntui suussa kovin limaiselta, mutta maistui todella hyvältä.


Otin siemeniä ison pussillisen talteen, ja "salakuljetin" ne matkalaukussani Suomeen aikomuksena antaa ne tuliaisiksi äidilleni joka pitää kovasti erilaisten kasvien kasvattamisesta. Vanhemmillani kasvoi jo valmiiksi appelsiinipuita, vesimeloneja, viinirypäleitä ja isäni risteyttämiä hauskoja puita. Kun saavuin kotosuomeen lehmänaivokasvin siemenineni, äitini kylvi niitä varmaan kymmenisen siementä itämään, ja niiden idettyä sain itselleni alkuja kotiin kasvamaan.


Tuttavien kysyessä kasvin nimeä vastasin aina lehmänaivokasvi koska en oikeaa nimeä tiennyt enkä oikein tiennyt kuinka olisin sitä selvittänytkään. Koitin markettien erikoisten hedelmien luetteloista selailla ja etsiä hedelmän nimeä sitä löytämättä.


Pari vuotta kasvateltuani "lehmänaivokasveja" päätin googlettaa ja tutkailla nettiä niin kauan että löydän oikean nimen. Päädyin kahteen tulokseen, joko se olisi Granadilla jonka sisus muistutti ulkonäöltään tuntemani hedelmän syötävää osaa, tai Guanabana, joka ulkonäöltään oli enemmän tutun näköinen, mutta sisus taas oli liian kiinteä ollakseen minun lehmänaivokasvini.


Granadilla


Pikku-Granadilla


Guanabana


Guanabana

Loppujen lopuksi sain asian ratkaistua (koska hedelmää omat kasvini eivät ole tuottaneet ja tuskin tulevat koskaan tuottamaankaan) vertaamalla oman kasvustoni lehtiä Guanabanan ja Granadillan lehtiin.


Granadillan lehti


Guanabanan lehti

Ja voittajaksihan selvisi ilman muuta Guanabana kiiltävine sileine lehtineen...



 Vihdoin Lehmänaivokasvi sai oikean nimensä, Guanabana! Mutta jostain syystä itse antamani nimi oli niin juurtunut suuhun, että vielä tänäkin päivänä kutsumme mieheni ja äitini kanssa niitä Lehmänaivokasveiksi. Tuskinpa ne koskaan tulevat puuksi kasvamaan, koska tarvitsisivat kovin trooppisen kostean ja kuuman tilan kasvaakseen, mikä Suomessa on melko hankala toteuttaa kotioloissa, mutta onpa niiden kasvua ja eloa hauska näinkin seurata. Kesähelteellä ajattelin nopeuttaa murusten kasvua ja laitoin ne hetkeksi parvekkeelle suoraan auringonvaloon, mutta se oli virhe...


Ilmeisesti sisällä tähänasti viihtynyt kasvi ei kestänyt ollenkaan suoraa auringonporotusta vaan paloi läpi samantien. Onneksi en koko päivää niitä siellä pitänyt, muuten kaikki lehdet olisivat ehtineet mennä "pilalle" ruman näköisiksi. Saa nähdä vaikka parinkymmenen vuoden päästä bloggaisin saaneeni ensimmäisen hedelmän....... tai sitten en! :)


keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Turhamaisuuksia...

En käy kovin usein hemmottelemassa itseäni kasvo- tai muissa hoidoissa, itseasiassa muistan viimeksi olleeni kasvohoidossa joskus 17-vuotiaana. Jouluna sain lahjaksi mieheltäni lahjakortin "Enkelin hohde" -kasvohoitoon Kauneus Aarenille Raumalla, ja nyt koitti vihdoin aika mennä lunastamaan pieni hemmotteluhetkeni.


Kauneushoitola sijaitsee kauniissa Vanhassa Raumassa, josta olen täällä ennenkin kirjoittanut. Minusta Vanhan Rauman talot ovat vielä idyllisempiä sisältä kuin ulkopuolelta, ja on aina mielenkiintoista kurkata rakennusten sisätiloihin ja kuvitella miten ne ovat joskus olleet asuinrakennuksia ja joidenkin ihmisten koteja.


Hoitaja johdatti minut yläkertaan, ja tunnelmaltaan sekä sisustukseltaan rauhallisessa huoneessa soikin jo valmiiksi rauhoittava rentoutusmusiikki. Istuin hoitotuoliin ja rentouduin. Ennen hoidon aloittamista hoitaja kestovärjäsi ripseni, mikä vähän kirvelsi, mutta onneksi se helpotti nopeasti. Hoitoon sisältyi puhdistusta, kuorintaa ja hierontaa. Lopuksi kasvoille levitettiin vielä vihreä leväpohjainen naamio, jonka annettiin vaikuttaa 20 minuuttia ja hoitaja poistui siksi aikaa jättäen minut rentoutumaan huoneeseen musiikin kera.


Olisinkin varmasti nukahtanut, ellen olisi tyhmästi kieltäytynyt peitosta jalkojeni päälle, ja kärsinyt vilua koko rentoutumisen ajan. Naamiokin oli viilentävä, joten lämpöä ei herunut siitäkään. Kuikuillessani ympärilleni olisiko viltti/peitto jossain lähellä, kimmahti hiussuoja pois hiuksiltani ja hartioita lämmittävät pyyhkeetkin meinasivat pudota, mutta sain juuri kiinni ennenkuin tipahtivat alas. Hoito oli kuitenkin todella ihana ja rentouttava, ja hoitajalla oli niin hyvä myyntipuhe, että ostin kuorinta-aineen lähtiessäni ja päätin alkaa käydä kasvohoidossa hemmoteltavana tästä lähtien 2-3 kertaa vuodessa. Hoitajani oli mukava ja ammattitaitoinen. Kuvassa toinen vasemmalta.


Eikä tässä vielä kaikki, eräs tuttuni on laittanut kynsiäni kesästä asti, ja nyt jo kolmannen kerran. Hän alkoi keväällä harjoitella geelikynsien tekoa, osti välineet ja on harjoitellut lähinnä omilla kynsillään, mutta tarvitsi kipeästi koekaniinia, joten ennenkin kynsikaniinina olleena ilmoitin voivani tulla. Ensimmäiset kynnet kesällä olivat toooodella pitkät hopeapäiset bling bling -kynnet. Pidin niistä kovasti, mutta melko epäkäytännölliset ovat minulla niin pitkät. Toisiin laitoimme vaaleanpunaiseen heijastavaa kimalletta kärkiin ja lyhensimme ja pyöristimme hieman mallia. Ne olivat täydellisen mittaiset, kunnes työt alkoivat. Nyt kun eilen menin huollattamaan jälleen kynteni, katsoin omien kynsieni kasvaneen jo niin pitkiksi vanhojen geelien alla, että pyysin häntä viilaamaan geelit ja tipit pois, ja laittamaan seuraavat ihan oman kynnen päälle. Löysin tällaisen kuvan malliksi netistä.


En kuitenkaan halunnut noin paljon timantteja, enkä kirkkaita vaan värillisiä.. Niinpä sainkin pinkit timantit muutamaan kynteen ja lopputulos näytti tältä:



Peukaloiden timantit eivät kuvissa näy, mutta kaikenkaikkiaan olen kovasti tyytyväinen lopputulokseen, ei uskoisi ettei mimmi ole tehnyt kuin muutamat kynnet vasta. Ja näillähän saa tehtyäkin mitä vaan, jopa takakopan avattua! Jei!

Muistakaahan tekin hemmotella itseänne aina silloin tällöin, se virkistää kovasti!