Näytetään tekstit, joissa on tunniste häät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste häät. Näytä kaikki tekstit

maanantai 24. maaliskuuta 2014

Kädentaitomessut 2014 Turussa!

Eilen käytiin kädentaitomessuilla vaihteeksi Turussa! Normaalisti ollaan oltu Tampereella, jossa messut ovat kyllä ylittäneet mennen tullen odotukset. Turun messuista en voi olla samaa mieltä. Minun makuuni ne olivat hieman pohjanoteeraus kädentaitomessuista. Todella vähän ideoita, materiaaleja (kuten kankaita tai lankoja), lähinnä pienyrittäjien pikku kojuja jossa myivät omia tuotoksiaan ja vaatteita. Ei reissu kuitenkaan ihan turha ollut ja muutamasta kojusta nappasin kuvankin. Tällä kertaa en näköjään ole ottanut itseäni kiinnostavista kuvia, mutta kotona alkoi naurattaa kun kuvat selasin läpi, sillä niissä oli yksi yhdistävä tekijä lähes kaikissa, kaikki olivat jotain "syötävää"... :D

karkkikoruja fimo-massasta

karkkisaippuaa

ommeltuja jädetöttöröitä

...ja vielä melko makeaa syötävää! Hassua sillä mieleni ei ole tehnyt makeaa aikoihin. Jotenki nämä olivat kuvauksellisimman näköisiä sitten. Kaksi muutakin kuvaa kamerasta löytyi, aivan ihanasta pikku liivimekosta sekä tilkkukojusta.



Vaikka messujen tarjonta ei ollut pökerryttävä, tarttui minullekin silti jotain sieltä matkaan:

muutama pussi suloisia koristenappeja (vas. leppiksiä ja oik. hiiriä&juustoja)

hieman tuplalenkkejä koruaskarteluun

kankaista askartelumittanauhaa ompeluhuoneen koristeluun

Ja viimeisin muttei tosiaankaan vähäisin ostokseni oli tällainen ihmepuhdistusaine jolla irtoaa lika kuin lika pinnasta kuin pinnasta! Näin lupasi myyjä.


Tätä ihan vartavasten etsin messuilta, sillä meidän ihanat Skotlannista ostetut taotut häämaljamme ovat tummuneet kamalasti häiden jälkeen, ja haluan ne taas kiiltävän puhtaiksi.



Tänään sitten reippaana tyttönä otin aineen kokeiluun, ja voi miten nopeasti sillä lähtikään pinta puhtaaksi! Maljoista tuli aivan eri näköiset, juuri sellaiset kun silloin 2012 kun ne löysimme Skotlannin Invernessläisestä pienestä sisustuspuodista ja rakastuimme päätä pahkaan. Olin pitkään etsinyt persoonallisia laseja meidän alkumaljoihimme, enkä niitä mistään ollut löytänyt. Tämän kun näimme, tiesimme että se on meidän, hieman korkeahkosta hinnasta huolimatta. Ja käsintaotut uniikit maljat olivat juuri sitä mitä halusinkin. Häissä tuohon sydäntelineeseen kiedottiin murattia hieman kiertämään vartta, ja siitä tuli kyllä upea!



Kyllä nyt taas kelpaa nostaa ne olohuoneen hyllylle kunniapaikalle!

Messut eivät siis todellakaan olleet turhat, vaikka tarjonta ei minua häikäissytkään.
Sain sen mitä tarvitsin eikä rahaa kulunut liikaa heräteostoksiin....SIELLÄ! Messujen jälkeen suuntasimme Bauhausiin jonka tarina onkin aivan toisenlainen! Mutta siitä lisää seuraavalla kerralla!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Gallup!

Nyt tulee tällainen "EI-luukku" eli gallup koska olen nyt liian pitkään pähkäillyt ja pohdiskellut enkä pääse päätökseen. Kumman kuvan te valitsisitte kiitoskorttiin, tässä vaihtoehdot:


EHDOKAS  1


Tehty tästä kuvasta



EHDOKAS  2


Tehty tästä kuvasta


 Tiedän, on kulunut aivan laittoman kauan häistä emmekä ole vieläkään lähettäneet kiitoskortteja, mutta nyt päätin että ensi viikolla ne lähtevät postiin, joten olen enemmän kuin kiitollinen kaikesta kannanotosta ja avusta!! Nyt kaikki, APUA!


maanantai 6. toukokuuta 2013

Voi rakkautta!!! <3

Lupailin hääpäivänä laittavani hääkuvia muutaman. En kirjoittele tänään enempää, kun ollaan vaan fiilistelty ja menty koko päivä, mutta tässä hääpäiväfiilistelyjä vähän lukijoillekin...







Skotlannista löytyi ihanat käsin taotut häämaljat sydäntelineessä <3


Isoveljen onnittelussa..



Kaapin paikka selväksi...


Molempien perheet!


Jaa keneltä perin hulluuden? Isältä!! <3



Pöytäkoristelua


Ja lopuksi morsian polttariporukan hellässä huomassa! :)

Siinä muutama kuvanen häistämme 5.5.2012!! <3

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Juhlaa juhlaa!!

Tänään on juhlittu monestakin syystä, mutta silti eristä kuin koko muu Suomenmaa.. :D

Ensinnäkin, mieheni syntymäpäivä oli tänään, ja töiden jälkeen kävinkin ostamassa kahvittelua varten herkkuja ja ensimmäistä kertaa elämässä lankesin ostamaan jopa valmiskakun. Totesin vain, että koska olen itse syönyt/tehnyt vain karppiherkkuja viime aikoina, kaapeissa ei pahemmin vehnäjauhoja ja sokereita ole joten ostin kaupasta superherkullisen näköisen leipomossa leivotun kakun. Lahjaksi miehelleni annoin kameratelineen tai muun vastaavan. En nyt tarkalleen tiedä miksi sitä kutsutaan, mutta tarvetta sellaiselle on nyt varsinkin, kun lähdemme häämatkalle ympäri Eurooppaa. Ideana siinä siis on se, että kolmijalkaisen taivuteltavan telineen saa kiinnitettyä lähes mihin tahansa tasaiseen ja epätasaiseen ja ottaa kuvan meistä molemmist, jotta saamme ällö-söllöjä häämatkakuherruskuvia lapsenlapsille näytettäviksi! :D


Esimerkkikuvat miten systeemi toimii.


Toinen merkkipäivä, joka virallisesti olisi vasta ensi sunnuntaina 5.5. onkin tärkein merkkipäivistä, ihka ensimmäinen hääpäivämme... <3
Koska olen työn orja ja yritämme yhä säästää rahaa häämatkaamme, meille on viikonlopuksi tulossa hoitopoitsuista vanhempi, joten emme ehdi sunnuntaina juhlia hääpäiväämme, päätimme tänään juhlia ne kaikki samoilla juhlisteluilla. Synttärilahjat auottua korkkasin juhlallisesti Fragola-skumpan, joka on samaa jota häissämme tarjottiin tervetulomaljassa ja joka on maaaaailman parasta kuohuviiniä, ja herkkistelimme hieman, halusin laittaa sisäänmarssikappaleen soimaan ja skoolattiin. 


Äkkiä on vuosi mennyt ja kaikenmoista on ehtinyt tapahtua, mutta eihän se rakkaus ainakaan ole mihinkään sammunut. Vaikka jotkut uhkailevat, että vuoden päästä häistä katsoo puolisoaan ja miettii mitä ihmettä toisessa näki...


Taidan virallisena hääpäivänä sunnuntaina laittaa pari kuvaa häistä ihan fiilistelyn vuoksi, kun jotkut niitä on kyselleetkin jotka ei Facebookissa ole, eivätkä ole vielä nähneet hääkuvia.


Huomenna onkin sopivasti keskellä viikkoa vapaapäivä, ja perheeni tulee juhlistamaan kakkukahvien merkeissä meidän molempien syntymäpäiviä iltapäivällä. Viikonloput tuntuvat olevan aina täynnä tekemistä, ja on mukava viettää yksi vapaapäivä ihan vain kotosalla "möömöstellen".