Ulkoilua talvisäässä..

Vihdoinkin ne pakkaset laskivat sen verran että pystyy tekemään vähän pidempääkin lenkkiä tuon meidän ihanaiset mutta ah niin kermaperseisen koirulimme kanssa. Tänään eka kertaa lähdimme ulos ilman että talppasin Nuudelin tassunpohjat kylmänestotahnalla ja talvitakin rimpuilua jne, ja voi sitä riemua kun pieni pääsi kirmaamaan täysillä sydämensä kyllyydestä lumessa ja rantatietä oikein spurttailemaan. Hyvä mielihän siinä itselläkin tuli katsellessa. Minä sauvoin kävelysauvoineni perässä (fysioterapeuttini kehoitus aloittaa sauvakävely selkäni tulevaa kunnossapitoa varten).

Tämä oli eniten paikallaan oleva kuva jonka hirmujuoksijasta sain otettua! Kertonee jotain vauhdin määrästä! :D

Oikein harmitti kun koko päivän oli oikein kaunis aurinkoinen sää, mutta pääsimme lähtemään lenkille vointieni, kameran akun ja aikataulujen vuoksi vasta vähän ennen pimeää, joten kuvat ovat jokseenkin sinisävyisiä, kun pari tuntia aiemmin olisi näkynyt vielä ihanat auringonsäteet.  Mutta ehkä saan ikuistettua ne jonain toisena päivänä.

Niin se on koko maa täälläkin lumen peitossa vaikkei sitä niin kovasti ole vielä tuprutellut. Vähän aina välillä. Jotenkin niin hienon näköistä pelloillakin kun viimekesän korret ovat taipuneet lumen painosta, kaikki hauskasti kumartuneena samaan suuntaan..

Tarkoitus oli taas suunnistaa ihan järvelle saakka, mutta alkoi niin paljon hämärtää että käännyimme jo pikkuisen ennen rantaa takaisin kotiinpäin. Pääsimme kuin pääsimmekin kotiin juuuuri ennen pimeää. Ei tarvinnut vainoharhaisena harhailla pimeillä metsäteillä rapinoita kuunnellen.

Täällä aika on käynyt vähän pitkäksi pitkällä sairaslomalla jonka loppua ei näy toistaiseksi, mutta olen koittanut vointien mukaan nyt tehdä kotona töitä ja tekemättömiä tehtäviä sekä siskoni häitä varten ohjelmaan liittyviä järjestelyjä (häät, jotka muuten ovat jo alle kahden viikon kuluttua, hui!) jottei ihan menisi sohvaperunana olemiseksi. Kaipaan kyllä jo töihin, ja sen aika taas tuleekin, toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin!

Ihanaa ja kirpakkaa talvea ja nautitaan nyt, kohta se on taas kevät ja sitten KESÄ!!! <3

TALVI? JOKO JO?

Siltä se nyt vaan näyttää vakavasti, että meillekin se talvi olisi tänä viikonloppuna tulla tupsahtanut! IHANAA! Tuntuu kuin olisi herännyt jostain talvihorroksesta valon tullessa takaisin. Tämä kuukausien pimeys saa kyllä mielenkin synkäksi ja olon vetämättömäksi, joten valo oli enemmän kuin tervetullutta!

Muuten koskemattoman lumen pinnalla näkyikin jo jonkin metsäneläimen jalanjälkiä, joita mieheni oli tietysti heti kuvaamassa. Kuva on vanhempieni pihalta.

Lumen lisäksi saimme jotain vieläkin parempaa! Auringon! Ainakin päiväksi, toivottavasti pidemmäksikin aikaa. Itse en ulos vielä päässyt ihailemaan Isoa Arskaa, mutta onneksi kameramieheni on aina valppaana kun kuvattavaa on lähistöllä!

Voi miten tuota ihanaa kuumottavaa möllyskää onkin voinut olla niin ikävä!

Pikkuruinen Nuudeli-mopedimmekin jaksoi viilettää ja fiilistellä lunta vähän aikaa, parin kolmen asteen pakkasessa, mutta asteiden noustua kymmenen miinusasteen yläpuolelle alkoi ilme muuttua ja tassut nousta kylmästä maasta. Eikai ole koira parkakaan tottunut kylmyyteen kun koko talvena ei olla pakkasta nähty (tunnettu).

On se vaan niin "kermaperse" tuo meidän puudeli-Nuudeli, mutta olkoon! Onhan se kuitenkin ihana kylmästä ulkoilmasta sisälle palattua päästä omaan lämpöiseen petiin tuhisemaan!

<3

Haikeilua...

Joskus on vähän haikeeta, niinkun nyt mulla nämä pari päivää, mutta selvästi alkaa ilo taas voittaa, ja palata positiiviset ajatukset mieleen! :)
Selailin facebookissa ystävien sivuja, ja siellä oli pari niin lohduttavaa ja ihanaa pientä teksinpätkää, että päätin ne tännekin liittää kun ei tänään ole mitään ns. aihetta, josta haluaisin kirjoittaa...

Tämä on musta asia, joka kaikkien olisi hyvä muistaa joka päivä... Kaikki turha stressaaminen jäisi vähemmälle, jos osaisi suhtautua kaikkeen huolettomasti, jättäen Jumalan käteen kaiken ja eläen tätä hetkeä, eikä aina peläten seuraavaa... yleensä vielä täysin turhaan!

Ja tämä tuli huomattua jälleen tänään, vaikka eilen tuntui ettei itkusta tule loppua, eikä omia tunteita saa millään järjestykseen, pikkuhiljaa se mieli siitä valoistui ja nyt on helpompi nauttia tulevasta ja tästä hetkestä... Loppuun vielä lohdutus ainakin itselleni aina kun tuntuu yksinäiseltä!!! :)