Ihana kurpitsalasagne!!!

Taas on tullut kirjoittelussa pitempi tauko, tietokoneemme on nääs ollut huollossa. Kone otti lopputilin eikä tietoja saanut palautettua enää. Onneksi lähes kaikki kuvat oli siirretty ulkoiselle kovalevylle. Melkoisia menetyksiä silti tuli kun kaikkea ei oltu muistettu tallettaa muualle kuin koneelle. No, tästä lähtien olemme fiksumpia ja tallennamme kuvat ja muut samantien kahteen paikkaan siltä varalta että toinen menee rikki.
Tein elämäni ensimmäisen lasagnen tässä joku aika sitten, ja vaikka karppailenkin, oli pakko maistaa itsekin millaista siitä oikein tuli. Miehenikin piti siitä ja vetelikin ilolla vuoallisen. Itseäni jäi kuitenkin hieman kaihertamaan lasagnenhimo, ja pari päivää myöhemmin päätin hieman muokkailla ohjetta ja mieleeni tuli korvata lasagnelevyt kesäkurpitsalla. Löysinkin loistavan ohjeen netistä ja jaan sen nyt teille.


Kesäkurpitsalasagne (kuusi annosta)

2 keskikokoista kesäkurpitsaa
500g jauhelihaa
Tuoretta valkosipulia maun mukaan
½ pkt Koskenlaskija-sulatejuustoa
2 prk tomaattipyrettä
2 dl kermaa
Suolaa
Basilikaa
Mustapippuria
Paprikajauhetta
(Sieniä)
2dl juustoraastetta

Höylää kesäkurpitsat juustohöylällä siivuiksi ja pilko valkosipulinkynnet.

 Ruskista jauheliha, lisää joukkoon valkosipuli (ja pilkotut tai kuivatut sienet).

Sulata joukkoon Koskenlaskija ja lisää myös tomaattipyre, kerma ja mausteet (itse sulatin myös osan juustoraasteesta jo kastikkeeseen). Anna hautua hetki.

Laita uunivuuan pohjalle ensin kerros kastiketta ja sitten vuorotellen kesäkurpitsaviipaleita ja kastiketta.

 Päällimmäiseksi kerrokseksi kastike ja lopuksi vielä juustoraaste.

200'C 30-45min tai kun näyttää sopivalta :-) 

Mulla on vanha uuni, ja sai olla reilunkin 45min. Puolen tunnin kohdalla kesäkurpitsat oli vielä ihan raakoja kun maistoin. Mutta lopputulos näytti tältä (kyllä, kulmasta on vähän jo maisteltu.....):

Maku oli ihan taivaallinen! Tästä lähtien teen aina kesäkurpitsalasagnea. Tästä voi toki tehdä vähemmän rasvaisen jättämällä koskenlaskijoita ja muita pois. Suosittelen kaikille. Ja jopa mieheni, joka noin vuosi sitten tehdessäni kesäkurpitsasta ruokaa ensimmäistä kertaa meille molemmille piti kesäkurpitsan makua ja koostumusta hyvin omituisena kysyi kokkaillessani "oi teetkö taas jotain hyvää kesäkurpitsasta ja jauhelihasta..." Niin se mieli muuttuu ja makuaisti tottuu siihen terveelliseenkin. :)

Täydelliset karppiletut hakusessa!!!

Olen pitkään koittanut etsiä yhden lempiherkkuni karppivastiketta.. Nimittäin lättyjen. Olen aina rakastanut lättyjä, sellaisenaan, kermavaahdolla tai erityisesti vaahterasiirapin kanssa. Nyt kun en vehnää pahemmin syö ollenkaan (muutakuin harvoin herkkupäivinä, jolloin maha meneekon sitten ylösalaisin yhtäkkisestä hiilarihyökkäyksestä), ei peruslätytkään kuulu ruokavalioon. Pari kertaa vuodessa mieheni tekee kunnon satsin lättyjä ja silloin kyllä syön, mutta nyt tänään ensimmäisenä työpäivänä (KYLLÄ, kesäloma on ohi) halusin töiden jälkeen tehdä itselleni pikku satsin lättyjä. Aloin netistä etsiä karppilättyohjetta, ja löysin pari vaihtoehtoa (toista kokeilen joskus toiste). Resepti löytyi karppaus.infon sivulta. Alkuperäinen ohje näytti tältä:

Karpit letut

Hyvin koossa pysyvät, rullautuvat letut käyvät myös tortilloihin
kuusi annosta

(n. 6 keskikokoista lettua)
3 munaa
2 rkl sulatettua voita
3 reilua ruokalusikallista mantelijauhetta
0,5 dl kermaa tai vettä
suolaa
ripaus vaniljasokeria halutessasi

Keräsin aineet kasaan ja tarkastelin mitä voisin vaihtaa vielä vähemmän hiilariseksi.

Kerman tai veden sijasta laitoin nesteeksi Vanilja-soijamaitoa jossa on vähemmän hiilareita mitä normaalissa maidossa, ja laitoin sitä joskus normaaliin lättytaikinaan enkä sen jälkeen enää ikinä käytä mitään muuta kuin sitä!!!
Vaniljasokeri vaihtui karppisokeriin sekä aitoon vaniljajauheeseen.

Aloin laskea kananmunia kippaan, ja jotenkin silmissäni sekoittui tuo "n.6 keskikokoista lettua" ja "3 munaa, ja niinhän siinä kävi, että viidennen munan rikottuani vasta tarkistin munien määrän reseptistä....

No, jätin munien määrän viiteen ja tuplasin muutkin aineet. Tässä vaiheessa alkoi todellinen sovellus. Laitoin puolet jauhoista (3rkl) mantelijauhoa, ja toisen puolen kookosjauhoa (namnamm kastikkeissa ainakin), kunnon nokare voita, 1,5dl soijamaitoa (lisäsin myöhemmin vielä n.1dl), ½tl aitoa vaniljaa, ½dl karppisokeria ja hippunen suolaa. Ja ei muuta kuin letunpaistoon!

Koelettu ei ehkä ollut ihan priima... vai olikohan vika kääntäjässä?

Ehkä, sillä seuraavat näyttivät jo paljon paremmilta!

"Ihan ok" sanoi Maikki kun lettuja söi! Hyvältä maistui, mutta lätyn tekstuuri oli vähän omituinen suussa, johtui ehkä manteli- tai kookosjauhon koostumuksesta. Päätin lisätä lättytaikinaan vielä yhden salaisen ainesosan pehmittääkseni taikinan koostumusta, pirkka Turkkilaista jugurttia puoli purkkia eli n. 1dl. Sen jälkeen (vaikka itse sanonkin) lätyn maku oli tai-vaal-li-nen. Harmitti oikein kun olin ekoja versioita syönyt niin paljon että alkoi jo tökkiä. Yksi vika tuli jugurtin myötä..

Lätyn tuntu suussa muuttui suussasulavaksi, mutta samalla pannulla hajoavaksi. En jaksanut enää alkaa keksiä lisäainesosia jotka olisivat sitoneet taikinan takaisin yhtenäiseksi ja käännettäväksi, mutta loppuvaiheessa taikinaa päätin testata vielä yhtä mahdollisuutta.

Jääkaapista löytyi himojeni kohde, pesto! Lisäsin pestosoosia taikinaan vielä pari reilua teelusikallista ja paistoin viimeiset letut. Taikinan koostumus oli yhä kovin murenevaa mutta maku hyvä ja saihan sen sitten käännettyäkin suht siististi jaettuani sen neljään osaan pannulla! 

Tässä vaiheessa olin jo niin ähky etten pystynyt kuin maistamaan jokaista erilaista lettua, ja menin sulattelemaan niitä sohvalle tv:n ääreen. Olen kovastikin tyytyväinen tosielämän gurmee-hetkeeni mutta ikävä kyllä en vieläkään löytänyt vastinetta ihanille tavallisille lätyille. Ehkä minun pitää vastedeskin antaa itseni repsahtaa pari kertaa vuodessa ja kärsiä mahanpuruista. Jos joku haluaa testata, suosittelen ehdottomasti! Muttei ehkä alkuperäisen ohjeen mukaan, minusta ainakin aluksi lätyt olivat vähän pliisuja, varsinkin jähdyttyään.

Ps. Myöhemmin mieheni tullessa töistä puhuin itse puhelimessa ja näin hänen käyvän oviaukossa muodostamassa huulillaan sanan "LÄTTYJÄ!!!" ja kiitävän keittiöön lättyjen pariin. En tiedä kuuliko hän hiljaisen kommenttini "ne on sit karppilättyjä", mutta ilme kasvoilla niiden ilmestyttyä seuraavaksi kulman takaa näkyviin kertoi kaiken. Hän oli sen havainnut. Ei-mantelijauhon-ystävä -mieheni. Tungettuaan suuhunsa puoli lättyä kerrallaan!

Häämatka osa 3, Sveitsi; se ruokaisampi puoli (2/2)!

Liian vähän fiilistelen blogissa ruokia, joten nyt hypetetään kunnolla!

Sveitsiläisten tuttaviemme luokse saavuttuamme olimme tajuttoman nälkäisiä matkattuamme koko päivän junassa ilman sen kummempaa ruokaa. Mitä nyt aamulla ehti ostaa patongin. Ruokapöytä oli täynnä erilaisia leikkeleitä, juustoja, leipää ja paria hedelmää. Hetken mietin saanko niillä vatsani täytettyä mutta kyllähän se onnistui... Harmi vaan pöydästä ei tullut otettua kuvaa. 

Aamiaisilla söimme aina vaaleaa samana aamuna leipomosta haettua tuoretta leipää juustoilla, kinkuilla, hunajalla, hillolla jne...

Jossen vielä ole muistanut mainita, niin nyt sen sanon. Sain matkan alkumetreillä heittää hyvästit karppaustoiveilleni ja päätökselleni. Se ei kertakaikkiaan vain ollut millään muotoa mahdollista näissä maissa ilman keittiötä jossa olisi saanut valmistettua ruokaa. Kun ihan pelkällä turkkilaisella jugurtillakaan ei kuukautta jaksa. Alussa yhtäkkisestä vehnän lisäämisestä ruokavaliossa tuli tosi huono olo, mutta sen jälkeen sujui ihan hyvin.

 Ensimmäisessä Sveitsin bloggauksessa kirjoittelin vaellusreissustamme joenvarressa. Samalla reissulla kävimme ihanassa jäätelöbaarissa syömässä ihan huiput jädeannokset!

Annoksissa oli kolmea eri jäätelömakua ja runsaasti kastiketta, kermavaahtoa ja muita mössöjä.

Minun annokseni! Haukhauknammmm!!!

Ja mieheni annos omnommmm!

Kävimme illemmalla syömässä vielä paikallisessa ravintolassa, jossa sai vain erilaisia Cordon bleu -annoksia. Cordon bleu, eli kaksi kertaa leivitettyä nuijittua lihaa joka on täytetty erilaisilla lisäaineksilla. Paljon juustoa, pekonia ja haukkksss!!! Vieraana ollessa huomasimme, ettei meidän annettu maksaa yhtään mitään (kerran kun yritimme, loukkaantuivat ja käskivät siinä tapauksessa etsiä toisen yöpaikan... :S), mutta silti vietiin joka ilta kalliisiin ravintoloihin joihin meillä ei olisi varaa ollutkaan. Ja aina isäntä itse kävi valitsemassa sopivan viinin kuhunkin ruokalajiin.

Aivan viimeisenä Sveitsi-päivänä pääsimme Zürichin korkeimmalla kukkulalla (n.750m) sijaitsevaan ravintolaan syömään. Suurimman osan matkaa kuljimme autolla, vuoren juurelta kulki juna "lähes" huipulle saakka, junaradan loppupätkä oli remontissa joten kävelimme lopun matkaa. Junassa nauroimme erilaisia kieltokylttejä junassa käyttäytymisestä...

KYLLÄ, siinä kiellettiin junapenkin sahaaminen käsisahalla!!??!?! :D
Ensimmäisen kuvan tulkitsimme ehkä ettei saa kerjätä?
Toinen kuva ettei saa harjoittaa trubaduurin hommia junassa.
Kolmas tulikin jo selväksi, vai?
Ja neljäs näyttää ettei ole soveliasta pitää jalkoja penkillä. 

Mutta sanoisinko että melko hupaisat kiellot heillä verrattuna normaaliin "Älä tupakoi" -merkkiin!

 Maisemat sieltä ylhäältä olivat huikeat! Uskon, että pilvettömällä säällä kun sinne pääsee, näkee vielä tuplasti pidemmälle, mutta samalta näköalatasanteelta näki sekä koko mahtavan suuren Zürichin että vihreät muhkeat metsät ja maaseudut.

Vettä tuli ripotellen koko ajan, mutta kaatosateelta vältyimme täpärästi, sillä se alkoi vasta juuri kun pääsimme sisään ravintolaan. Pelkäsimme mieheni kanssa hulluna ennen ravintolaa (sillä tiesimme sen olevan Zürichin huippua) rikkovamme etikettiä tottumattomina sellaisiin. Ja niinhän siinä sitten kävikin että ruoan tilaaminen meni vähän plörinäksi, minulla pähkinät lensivät lautaselta lattialle yrittäessäni syödä sivistyneesti, tirskahdin nauramaan kun jäyhä tarjoilija tuli yllättäen takaani kertoessani lennokkaasti jotain juttua jne jne..... Päätettiin, että meistä EI tule mitään ravintolahifistelijöitä Suomeen palattuammekaan, meni niin ohi kaikki viinintarjoilu- ja -maisteluetiketit ja muut järjestykset.

Lisäksi jännitti valita listasta yhtään mitään kun katsoi hintoja. En ole eläissäni syönyt niin kallista ruokaa eikä ilmeisesti ole miehenikään. Pelottavaa!
Suomalaisella ajatusmaailmalla olisimme ottaneet kaikkein halvimmat ruokalajit vedellä, mutta isäntäpariskunta vaati meitäkin ottamaan alkusalaatit, perinteiset ruokalajit (minulle:

"Sliced veal Zurich style

sliced veal and mushrooms in a tasty cream sauce, served with golden brown roesti"

 eli vasikkaa ja sieniä herkullisessa kermakastikkeessa kullanruskean röstiperunan kera. Ja herkkua oli vaikken perunasta niin välitäkään.

Mieheni taasen otti jotain mitä itse en pystyisi syömään, MAKSAA! Samaisen röstiperunan kanssa, mutta maksaa! Kuulemma oli herkkua! :D

Jälkiruokakin piti valita, ja koska rakastan juustoja, otin iki-ihanan juustolautasen, jossa oli neljää eri herkkujuustoa, viinirypäleitä, hedelmäsiivuja ja juurikin niitä pähkinöitä jotka tykkäsivät pomppia lattialle juuri väärällä hetkellä. Mutta ah juustonrakastajana rakastin juustoja! Yllätys!

Mieheni taas ei voi saada tarpeekseen sokerista ja makeasta, ja ottikin jälkkärimixin eli lautasen jossa oli pieniä maistiaisia vähän kaikista jälkiruoista.

On se ruoka vaan niin ihana asia! :) Kävimme myös muissa paikoissa syömässä kuten italialaisessa ravintolassa ja kahvilassa, mutta nämä olivat tärkeimmät makuelämykset.

Seuraavaksi päätimmekin muuttaa suunnitelmia täysin, sillä suunnitelman mukaan seuraava paikka olisi ollut Itävalta ja alpit, mutta koska sinne luvattii lumisadetta ja jopa lumivyöryä, päätimme skipata sen ja siirtyä suoraan Italiaan. Varasimme hotellin Garda-järveltä ja lähdimme putputtamaan kohti uusia seikkailuja. Maisemat Sveitsin ja Italian välillä olivat uskomattoman kauniit alittaessamme Alpit ja kiitäessämme vuorien välissä.

Eipä siitä kummaa kuvaa saanut junan kiitäessä montaasataa, mutta Sveitsiin palaamme varmasti vielä! Ja silloin menemme myös paikkaan, jota odotin Sveitsissä eniten mutta johon emme lumimyrskyn takia päässeet, eli Appenzelleriin vuorelle, josta näkee hyyyyvin kauas!

Jatkoa luvassa jälleen...

Sentit ja minuutit vaan karisee...

Niin se aika menee aivan liian äkkiä kun on ensin madellut monta kuukautta. Enää kaksi työaamua ja lähtö koittaa! Perjantaina klo 10 käännämme nokan kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää ja siitä PARIISIIIINNN (minne on lupailtu koko vkl:n sadetta mutta luotan yläkerran Iskään).

Ja mikä ihanaa, otin tänään mittanauhan jälleen esiin, ja päätin tsekata, paljonko olen menettänyt senttejä viime mittauksesta. ALLE kahdessa viikossa vyötäröltä on lähtenyt lähes KYMMENEN senttiä!!!!! Myös muualta oli lähtenyt hiukan, mutta tuo oli radikaalein muutos. Ja kuinka tämä on tapahtunut; olen puolentoista viikon ajan joka päivä liikkunut, viikon ajan käynyt joka päivä pitkällä kävely-/hölkkälenkillä sekä muuttanut ruokavalioni kokonaan vähähiilihydraattiseksi. Olen jo pari kuukautta syönyt vähähiilaripainotteisesti välillä enemmän ja vähemmän lipsuen, mutta nyt en ole lipsunut lähes ollenkaan ja olen huomannut olevani toooodella paljon virkeämpi, huomattavasti energisempi (välillä liikaakin kun ei malttaisi pysähtyä vaan touhottaa vaan) ja vielä ihanana lisänä se on vähentänyt nivelsärkyni lähes olemattomiin. Tänäänkin meinasin kiljua riemusta kun ensimmäistä kertaa pystyin venyttelyjumpassa varaamaan painoa ranteille, mitä en ole pystynyt koko talvena tekemään ilman hirveitä kipuja. Ranteiden pyörittely sujui jokseenkin hyvin, eivätkä nilkkojenkaan nivelet ole kipuilleet. AH!!! Kivuton elämä, tervetuloa!

Uusi ihana herkullinen karppausuutuus ruokavaliossani ovat vihreät pavut!! Olen alkanut himoita niitä monta kertaa viikossa, ja onnekseni niissä ei hiilareita ole oikeastaan ollenkaan, joten niitä saan syödä niin paljon kun napa vetää. Se karppauksessa on ihaninta, että syödä saa niin paljon kuin ikinä jaksaa ja haluaa, ja silti paino putoaa kun läskit, kuona-aineet ja hiilarimössöt poistuvat kropasta ja tilalle tulee tervettä lihasta. En kannata kokonaan hiilihydraatitonta ruokavaliota, olen sitä mieltä että ihminen tarvitsee kaikkea sopivasti elääkseen, mutta koska olen todennut itse voivani huomattavasti paremmin sekä henkisesti karppausta noudattamalla, että ennen kaikkea fyysisesti, aion tätä jatkaa niin kauan kuin se hyvältä tuntuu. Voihan se olla että reissulla tulee lipsuttua jonkin verran, ja sen aion itselleni suodakin. Pariisissa ei voi välttyä patongilta, eikä Italiassa mozzarella-pizzalta, enkä aio yrittääkään! :) Tekisi mieli heti juhlistaa karisseita senttejä Riviera-pizzalla, mutten aio sortua, vaan odottaa maltillisesti euroopan herkkuja ja siihen asti syödä huippuherkullisia papuja ja pihvejä jotka tänään nappasin kaupasta koriin!

Kevätuudistuksia ja karppileipien vertailua..

 On niin ihanaa kun ilmat on muuttuneet paljon keväisemmiksi ja aurinko on paistanut joka ikinen päivä pian parin viikon ajan. Aamullakin tuntuu jopa lähes virkeältä töihin lähtiessä. :) 

Tällä viikolla päätin kävästä läheisessä Honkkarissa ostamassa pari viherkasvia kevään lisäpiristykseksi. Siellä olikin joitain euron planttuja rivipäin ja valitsin kolme mieluisinta.

Kaksi laitoin uusimman orkidean viereen pöydälle ja yhden maustehyllylle työtasolle. Nyt on keittiössä enemmän vihreää sekä työtasolla, että pöydän päässä. 

Olen tässä karppaillessani vertaillut koko ajan melkoisesti eri tuotteiden hiilaripitoisuuksia, ja se alkaakin pikkuhiljaa tympiä. Olisi mukava jo saada sellainen vakiosatsi mitä aina voi hakea kaupasta, ilman että sihrustaa hiilareita pikkuruisista etiketeistä...
Nyt on kaupoissa tietääkseni neljää eri "karppileipää", joista olen testannut nyt kaikkia! Kaksi vaaleaa, ja kaksi tummaa leipää.

Vaaleista en välitä kyllä kummastakaan, molemmissa on joku todella outo sivumaku joka oikeastaan kyllä on ihan se ainut maku. Koitin käyttää näitä Karppisen sämpylöitä hampurilaisessa, mutta maku ei peittynyt tarpeeksi. Taisivat jäädä yhden kerran maistiaisiksi.

Tummista leivistä toinen ei juurikaan maistunut ruisleivältä, ihan hyvältä kyllä. Tämä kuvan leipä taasen oli aivan kuin normaali reissumies.... eivätkä hiilarimäärätkään niin matalat olleet.
Kokeiluista viisastuneena päätin vastedes ostaa joskus harvoin Skarppi ruikkaria ruisleipähimotukseen, mutta pääsääntöisesti tehdä leipäni ihan itse! :)

Niin valmistui kaksi pellillistä ihania juustoisia ja seesaminsiemenisiä mantelileipäsiä. Maku on niin ihana, ettei väliin tarvitse laittaa välttämättä kuin margariinia ja avot! <3 Toki pikku siivu leikkelettä tuo mukavan lisäsilauksen! Taidanpas mennä nytkin haukkasemaan siivut iltapalaksi.

Kaalia ja combattia!!

Pitkään jääkaapissa lojunut kaali kohtasi tänään loppunsa (ainakin aiemmasta olotilastaan). Kaali on yksi lempiruoka-aineistani, ja koska nyt ei ollut aikaa eikä viitsimystä väsätä kaalikääryleitä, jotka ovat ehdottomasti ykkösjuttu mitä kaalista saa aikaan, päätin tehdä ihan vaan kaalimuusia.

Moni on kysynyt että mitä ihmeen kaalimuusia, mutta perusperiaate on täysin sama kuin perunamuusissa, ainoastaan perunan tilalla on kaali. Myöskään maitoa kaalimuusi ei välttämättä vaadi, mutta voi sitä siihenkin laittaa makua hieman pehmentämään. Eroa perunamuusin valmistukseen on siinä, että kaalia pitää keittää huomattavasti kauemmin, yli tunnin vaikka sen olisi pilkkonut kattilaan pieniksi suikaleiksi niinkuin itsekin aina teen. Ei se silti sen enempää vaadi omaa aikaa, senkun viskaisee kaalit kattilaan ja painuu itse omiin touhuihinsa tunniksi, ja reilun tunnin päästä voi vähän alkaa käännellä kiehuvassa vedessä pehmenneitä kaalisuiruja. Kaalin ollessa tarpeeksi pehmoisaa se survaistaan survimella mössöksi, hetkeksi takaisin hellalle, joukkoon aimo nokare oivariinia, hieman suolaa ja AVOT!  Aiettä kun tulee hyyyyväää!!! <3

Tänään päätin vihdoin ottaa itseäni niskasta kiinni, ja raahata puolen vuoden aikana vähän lihomaan päässyt ruhoni Bodycombatiin. Olipa vaan hyvä fiilis pitkästä aikaa potkia ja hakata oikein kunnolla. Saas nähdä miten huomenna käsi nousee.....

Kuntosumpun tiskillä yhden ryhmäliikuntavetäjän kysyessä combatin jälkeen minulta mitä pidin tunnista, totesin vain että mukavaa oli, mutta kyllä näin pitkän tauon jälkeen mikä tahansa liikunta tuntuu ensin raskaalta. Uskaliaasti kuitenkin ostin heti kymppikortin, ja täällä sen julkaistuani ja ryhmäpainetta itse itselleni luodessani uskon siellä nyt käyväni ahkeraan.

Tämä viikko menee aikalailla nuottiprojektiin. Minua pyydettiin ensi perjantaina soittamaan viulua hautajaisiin, ja "tilaaja" toivoi kolmea kappaletta: Viimeiset veneet, Rakkaus on lahja Jumalan sekä Niin kaunis on maa. Pyysin ihanaista kälyäni säestämään ja laulamaan, ja löysimme kahteen kappaleeseen nuotit, mutta molemmat olivat auttamatta väärässä sävellajissa. Niinpä huomenna otan projektiksi kirjoittaa nuotit oikeaan sävellajiin ja aloittaa treenaamisen jotta hautajaisissa soitto olisi niin herkkää ja kaunista kuin toivomuksissa onkin. Saas nähdä miten combatista kipeytyneet lihakset ja viulunsoitto sopivat yhteen.... Onneksi vielä ollaan kuitenkin vasta alkuviikossa!