Blogissa hiljaiseloa, elämässä kovaa menoa!

Blogissani on ollut melko hiljaista nyt jonkin tovin jo. Tämä ei johdu missään nimessä siitä, että olisin kyllästynyt bloggailuun tai pääni olisi tyhjää täynnä postausten suhteen. Pääni pursuaa aiheita, mutta aika ei tahdo riittää nyt kun on harrastukset alkaneet ja tuo ihanainen pullerovauva täyttää päiväni sisällön jo olemassaolollaan. Ihanaa tämä elämä vauvan kanssa on, mutta nyt päätin että pitää se aika löytyä blogillekin, etten vaan menetä ihania lukijoitani!

Niinpä nyt kun poitsu nukkuu, tulin rustailemaan tänne. Tosiaan harrastukset ovat alkaneet ja ollaan ihan innoissamme sekä vauvauinnista että -muskarista!! Ihan huippuja molemmat. Onni tykkää musiikista ja koska siellä leikitään, tanssitaan, lauletaan ja lorutellaan paljon, on poju ihan elementissään.

Tänne tuli vihdoin talvi! Lähdimme loskaa pakoon Teneriffalle tuossa tammikuun lopulla (siitä lisää seuraavassa postauksessa) ja takaisin tultuamme tänne oli tullut talvi! Ihanaa!!!

Nyt on ollut ihan eri fiilis lähteä vaunulenkeillekin kun on valoisaa ja kaunista! Kyllä talvikin on ihana kun se on kunnollinen luminen talvi eikä sula ja harmaa! Mies pääsikin heti kolaushommiin jotta pihallamme pääsi liikkumaan, ja seuraavana päivänä auringon paistaessa kävin nappaamassa pihalla kuvia.

Talvenvihaaja-koiramme Nuudeli on kyllä taas ollut niin nyrpeänä tuolla pakkasessa, ei haluaisi tehdä asioitaan kylmässä ja tassutkin palelevat. Onneksi ollaan menossa jo kevättä kohti!

Onnilla uni maittaa parhaiten pikkupakkasella ja päiväunien pituus venahti yhtenäkin päivänä viiteen tuntiin! Siinä ajassa ehti mamma jo laittaa huushollin kuntoon ja vähän jopa levähtääkin!

Terassinkin näkymä on ihan hieno lumen valuttua reunalle roikkumaan.

Siinä vielä meidän piha tieltä päin katsottuna lähes kokonaisuudessaan. Kyllä täällä "maalla" kelpaa asustaa :)

Ulkoilua talvisäässä..

Vihdoinkin ne pakkaset laskivat sen verran että pystyy tekemään vähän pidempääkin lenkkiä tuon meidän ihanaiset mutta ah niin kermaperseisen koirulimme kanssa. Tänään eka kertaa lähdimme ulos ilman että talppasin Nuudelin tassunpohjat kylmänestotahnalla ja talvitakin rimpuilua jne, ja voi sitä riemua kun pieni pääsi kirmaamaan täysillä sydämensä kyllyydestä lumessa ja rantatietä oikein spurttailemaan. Hyvä mielihän siinä itselläkin tuli katsellessa. Minä sauvoin kävelysauvoineni perässä (fysioterapeuttini kehoitus aloittaa sauvakävely selkäni tulevaa kunnossapitoa varten).

Tämä oli eniten paikallaan oleva kuva jonka hirmujuoksijasta sain otettua! Kertonee jotain vauhdin määrästä! :D

Oikein harmitti kun koko päivän oli oikein kaunis aurinkoinen sää, mutta pääsimme lähtemään lenkille vointieni, kameran akun ja aikataulujen vuoksi vasta vähän ennen pimeää, joten kuvat ovat jokseenkin sinisävyisiä, kun pari tuntia aiemmin olisi näkynyt vielä ihanat auringonsäteet.  Mutta ehkä saan ikuistettua ne jonain toisena päivänä.

Niin se on koko maa täälläkin lumen peitossa vaikkei sitä niin kovasti ole vielä tuprutellut. Vähän aina välillä. Jotenkin niin hienon näköistä pelloillakin kun viimekesän korret ovat taipuneet lumen painosta, kaikki hauskasti kumartuneena samaan suuntaan..

Tarkoitus oli taas suunnistaa ihan järvelle saakka, mutta alkoi niin paljon hämärtää että käännyimme jo pikkuisen ennen rantaa takaisin kotiinpäin. Pääsimme kuin pääsimmekin kotiin juuuuri ennen pimeää. Ei tarvinnut vainoharhaisena harhailla pimeillä metsäteillä rapinoita kuunnellen.

Täällä aika on käynyt vähän pitkäksi pitkällä sairaslomalla jonka loppua ei näy toistaiseksi, mutta olen koittanut vointien mukaan nyt tehdä kotona töitä ja tekemättömiä tehtäviä sekä siskoni häitä varten ohjelmaan liittyviä järjestelyjä (häät, jotka muuten ovat jo alle kahden viikon kuluttua, hui!) jottei ihan menisi sohvaperunana olemiseksi. Kaipaan kyllä jo töihin, ja sen aika taas tuleekin, toivottavasti ennemmin kuin myöhemmin!

Ihanaa ja kirpakkaa talvea ja nautitaan nyt, kohta se on taas kevät ja sitten KESÄ!!! <3

TALVI? JOKO JO?

Siltä se nyt vaan näyttää vakavasti, että meillekin se talvi olisi tänä viikonloppuna tulla tupsahtanut! IHANAA! Tuntuu kuin olisi herännyt jostain talvihorroksesta valon tullessa takaisin. Tämä kuukausien pimeys saa kyllä mielenkin synkäksi ja olon vetämättömäksi, joten valo oli enemmän kuin tervetullutta!

Muuten koskemattoman lumen pinnalla näkyikin jo jonkin metsäneläimen jalanjälkiä, joita mieheni oli tietysti heti kuvaamassa. Kuva on vanhempieni pihalta.

Lumen lisäksi saimme jotain vieläkin parempaa! Auringon! Ainakin päiväksi, toivottavasti pidemmäksikin aikaa. Itse en ulos vielä päässyt ihailemaan Isoa Arskaa, mutta onneksi kameramieheni on aina valppaana kun kuvattavaa on lähistöllä!

Voi miten tuota ihanaa kuumottavaa möllyskää onkin voinut olla niin ikävä!

Pikkuruinen Nuudeli-mopedimmekin jaksoi viilettää ja fiilistellä lunta vähän aikaa, parin kolmen asteen pakkasessa, mutta asteiden noustua kymmenen miinusasteen yläpuolelle alkoi ilme muuttua ja tassut nousta kylmästä maasta. Eikai ole koira parkakaan tottunut kylmyyteen kun koko talvena ei olla pakkasta nähty (tunnettu).

On se vaan niin "kermaperse" tuo meidän puudeli-Nuudeli, mutta olkoon! Onhan se kuitenkin ihana kylmästä ulkoilmasta sisälle palattua päästä omaan lämpöiseen petiin tuhisemaan!

<3

Kahdestoista; kiirettä pitää!

Yritän aina välttää joulustressiä, enkä oikeastaan ole ennen edes juurikaan tiennyt mitä se on, mutta nyt se tuntuu puskevan pintaan, ja ihan vain kiireen takia. Mutta oma vikanihan se on. Kuka käski ottaa esimerkiksi kirppariloossin kahta viikkoa ennen joulua, samalla viikolla kuin joulukortit pitää tehdä ja postittaa. . . Tai jättää niiden korttien tekemisen viimeiseen iltaan ja yöhön? Ei kukaan. Yritän silti rentoutua ja koittaa välttää turhaa stressiä! Eiköhän se tästä helpotakin jahka ensi viikkoon päästään ja enimmät joulujuhlaesiintymisetkin alkavat olla takanapäin!

Eniten huolettaa nyt tuo meidän ihana palleroinen koiruli Nuudeli, jolle on riittänyt niin kovin vähän aikaa viimeisen viikon aikana. Toki ulkona käydään monta kertaa päivässä ja samassa tilassa ollaan, mutta sellaista hellittelyaikaa ja leikkimistä kovin vähän. No, joululomalla sekin helpottaa ja saadaan paijailla ja touhuta niin paljon kuin jaksaa, siinä leppoisasti lomaillessa! :)

PS. Ei hän noin surullinen ole, miltä kuvassa näyttää vaan oikein vilkas ja iloinen nuori neitonen! :)

Tutkimusmatkaajat

Tänään meillä oli töissä kahden koulun oppilaiden pikkujoulujuhlat, joiden jälkeen sekä oppilaat että henkilökunta pääsi kotiin jo 12-13 välillä. Ajaessani töistä kotiin ajattelin jokseenkin henkisesti pitkän päivän jälkeen rötkähtäväni sohvalle tietokoneen maailmaan, mutta auringon paistaessa niin kauniisti pienessä pakkasessa päätinkin lähteä kotiin päästyäni koiran kanssa tutkimusmatkalle kodin lähistölle. Pikkujoulujuhlissa nimittäin pääsin pitkästä aikaa soittamaan viulua. Se oli mukavaa, mutta myös raskasta koska vähän jännitin soittamista pitkän tauon jälkeen. Meillä oli opettajista koottu bändi joka soitti kun laulettiin yhteislauluja. Mutta kotiin päästyäni ajattelin, että kun olemme tähän mennessä kierrelleet vain autolla lähiteitä, nyt lähden liikkeelle jalan ja oli vielä paras mahdollinen lenkki-ilma.

 kirpsakka pikkupakkanen näkyi myös pienissä vesilammikoissa

Siispä vaihdoin vaatteet ja koiran intoillessa vieressä keräsin kameran ja koirannamit taskuun ja lähdimme ulos. Meiltä on noin kaksi kilometriä matkaa läheiselle järvelle kun jatkaa "kotitietä" suoraan eteenpäin.

ihanat auringonsäteet

Tienlaidan maisemat vaihtelevat kovastikin matkan aikana, välillä on laakeaa peltoa, kun taas välillä nousee korkea metsä molemminpuolin tietä. Nautin niin paljon siitä, että vaikka asumme kilometrin päässä "keskustasta", olemme kuitenkin ihan landella ja varsinkin kun lähtee tietä toiseen suuntaan, ei tule mitään muuta kuin luontoa vastaan.

Muutaman sadan metrin päästä kotoamme lähtee iän vanha Kirkkopolku ja sitä pitkin pääsee myös kodalle jonne näemmä matkaa on 1,7km. Mieleni teki mennä kurkistamaan sinnekin jo, mutta sovimme mieheni kanssa että sinne mennään sitten yhdessä. Saa nähdä jos vaikka ensi viikolla ehtisimme "itsenäisyyspäivälomalla" kun meille tulee kaksi poitsua hoitoon. Makkarat ja mehut vaan mukaan ja retkelle!

 Voi kuinka tuota auringonvaloa on ollut välillä ikävä täällä pimeässä...

Kamerahan hyytyi jo alkumatkasta kun en ole muistanut sitä ladata, mutta ehdin saada muutamia kuvia, ja kännykällä on otettu "huonompilaatuiset"...

Sanotaan, että naava on harvinaistumassa koko ajan, sillä se ei viihdy siellä missä ilma on saasteista. Ilokseni olen huomannut, että meidän metsissä täällä naavaa on todella paljon, ja ihan omalla takapihallakin sitä on puissa! Ei olla siis ainakaan pahimmin saastuneella alueella/maassa.

Yhdellä metsäaukealla "Eino-myrskyn" tuhot näkyivät selvästi, puita oli juurineen kaatunut kymmenisen ihan yhdeltä silmäykseltä. Meidän pikku metsästä ei kaatunut onneksi yhtään puuta, mutta ihan muutaman metrin päästä rajalta oli jo yksi kumossa.

Nuudeli oli innoissaan mukana, välillä juoksi edellä, välillä jäi haistelemaan ja juoksi täyttä kiitoa minut kiinni perästä huomattuaan etten pysähtynytkään. Annoin Nuden olla ihan vapaana, sillä se ei ole koskaan karannut tai lähtenyt mihinkään, ja tottelee heti huutaessa. Ulkona se pakkaa olemaan niin innoissaan että välillä menee ihan kirmailuksi ja pyörimiseksi (mopsit yleensäkin pyörivät ympyrää aina ollessaan kovin innoissaan ja tämä kyseinen yksilö on sitä melko usein ja herkästi!! :D ), mutta käskettäessä kävelee kauniisti jalan vieressäkin. Tämän tien varressa meidän talon jälkeen ei asu enää ketään, tien päässä on vain kesämökkejä joten näin talvemmalla uskaltaa senkin puolesta pitää vapaana! Saavuttiin järvelle, jossa pysähdyimme ihailemaan ja hengittelemään.

vastakkaista rantaa

"ulappaa"

 Ihan ei ehditty ennen auringonlaskua rantaan, ja takaapäin se olisi paistanutkin, mutta ihailtiin silti kirkasta taivasta ja tyyntä järveä. Siinä on jotain sellaista rauhallisuutta mikä pysäyttää hetkeksi. Viluinen Nuudeli ei kuitenkaan antanut pysähtyä liian pitkäksi aikaa ja jatkettiin matkaa jotta saatiin lämpö pysymään yllä.

Matkalta olisi löytynyt paljonkin kivaa kuvattavaa, yksityiskohtiakin mutta koska olimme lenkillä, en jäänyt tihrustamaan joka ikistä heinänkortta vaikka mieli teki.

Pääsimme vielä valoisalla kotiin, ja jostain kumman syystä päätin laittaa neljän jälkeen saunan lämpiämään ja saunoin oikein pitkän kaavan mukaan jalkakylpyineen päivineen. Illan sitten rauhoitin rentoutumiselle ja kuuntelin kun mies koki selvästi kovaa luomisen tuskaa säveltäessään pianolla kappaletta. :D Hienohan siitä kuitenkin tuli, vaikka itse hän taisi olla liian kriittinen tuotoksensa suhteen... Miehet! Itselläni on viikonloppuna tiedossa serkkutytön ylioppilasjuhlat sekä sunnuntaina pitkästä aikaa korukutsut, jossa pääsen väkertämään koruja uuden peilikaappini täytteeksi! ;)

Mukavaa viikonloppua!!

Pikkuneiti kylässä!

Vaikka nyt alkaakin jo seuraava viikonloppu, kirjoittelen silti vielä viime viikonlopun kohokohdasta! Nimittäin saimme ensimmäiset yövieraat uuteen kotiimme viime viikonloppuna. Veljeni, hänen vaimokkeensa Laura ja heidän lapsensa, tädin kultamussukka Alice tulivat meille pariksi päivää viettämään aikaa ja veljeni tekemään meille kylpyhuoneremppaa. Enpä tiedä montaa parempaa tapaa viettää viikonloppua kuin ihanan pienen vauvelin kanssa!

Pari päivää tuli vietettyä enimmäkseen tuolla lattian tasossa, ja näyttää muuten maailma ja oma kotikin melko erilaiselta lattianrajasta katsellen. Alice tutustui myös ensimmäistä kertaa lähemmin Nuudeli-koiraamme.

Ja hyvinhän se meni. Nuudeli oli vähän päällekäyvän innokas aluksi, mutta Allun näytettyä kuka määrää (mm. repimällä korvasta ja törkkimällä) Nuudelikin osasi jo käyttäytyä paremmin eikä joka suusta kuulunut vähän väliä "Nuudeli EI!"

Mieheni on vannoutunut valokuvaaja ja räpsii jatkuvasti kuvia ollaan sitten missä tahansa. Nytkin hän näki tilaisuutensa koittaneen meidän naisten lähdettyä ruokakauppaan. Veljeni hääri kylpyhuoneen kimpussa ja pikkuneiti jäi miehelleni siksi aikaa hoitoon. Sitten alkoi kaverikuvaukset!
Videopätkiä ja hauskoja "kaverikuvia" oli vaikka ja kuinka kamerassa kun palasimme ja hauskaa heillä kuulemma oli ollut.

Tietysti käytiin myös "tiluksia" esittelemässä vieraille, ja Allulla tulikin uni alta aikayksikön ja kuistin pielessä tuli vaunuissa hyvin uni. Sillä välin käytiin pienellä kävelyllä... vai juoksulla (minun ja Nuudelin osalta ainakin)?

Vauvelin heräiltyä ja ulkoiltuamme oli ihana mennä takaisin sisälle lämpimään ja tietysti ängin mukaan vaipanvaihtopuuhiin silittelemään pehmoista vauvaihoa! <3 AH!! Jos jostain nousee vauvakuume entisestään niin tällaisista visiiteistä!

Kaikenkaikkiaan ihana viikonloppu oli, ja toivoin vaan että se olisi kestänyt vielä hieman pidempään. Pienen kanssa ei tarvitse olla edes sen kummempaa suunnitelmaa, aika vaan kuluu touhutessa ja hihitellessä hassuja ilmeitäja uusia ääniä ja "sanoja" omalla vauvakielellä...
Ja olihan se mukava illalla ihan vain rentoutua porukalla, ilmeiden syytä en tiedä... :D

Synttärilahja hoitsupoitsulle! :)

Joillekin on kauhean vaikea löytää hyvää lahjaa, on sitten tilaisuus mikä tahansa.. kun taas joskus kaupassa nähdessään tietää samalla sekunnilla kenelle haluaa jonkin hankkia, hinnalla millä hyvänsä. Näin kävi minulle kierrellessäni kauppoja jonkin aikaa sitten. Yhtäkkiä näin kaupan hyllyllä miesten hupparin jossa oli kauttaaltaan koko kangas täynnä erilaisia viiksiä.

 Mieleeni tuli heti meillä hoidossa käyvä ihana nuorimies, ja onnekseni hänen synttärinsäkin ovat tässä kuussa. Poika on jo vuoden verran kiihkeästi odottanut viiksiensä kasvun alkamista, ja on varma että seuraavana vuonna se tapahtuu! JOS kuitenkin kävisi niin, että viiksien tuloa pitääkin odottaa pidempään, hänellä on nämä väliaikaisviikset! :)

Ostin sen, ja koska poju on kovin tarkka lahjastaan ja siitä millainen kortti hänelle pitää antaa, mietin pitkään minkälaisen kortin askartelen. Skräppipapereitani selaillessa kuitenkin löysin aivan ihanan kelloaiheisen paperin, josta tiesin heti leikkaavani taustan korttiin.

Hän on kovin kiinnostunut kelloista, ollut aina, ja viime aikoina puheenaiheena ovat olleen erityisesti taskukellot joten uskalsin veikata, jopa tietää että hän pitäisi tästä paperista. Kortissa piti ehdottomasti lukea hänen mukaansa "juhlanumero" joten sen onkin oikein isolla sitten keskellä korttia!

Kortin sisäpuolelle laitoin vielä löytämäni valokuvan pojusta, sekä onnentoivotukset "viiksekästä tulevaa vuotta" itseltäni, mieheltäni sekä Nuudeli-koiruudelta. Jälkikäteen sain viestiä äidiltä että poitsu oli oikein kovasti pitänyt sekä hupparista että kortista. Voin mielessäni nähdä sen ihanan virnistyksen kasvoilla ja se saa mielen kyllä aina piristymään jopa synkkänä marraskuun päivänä.