tiistai 29. tammikuuta 2013

Ikävää ja kiirettä..

Tosiaan, kiirettä on pitänyt viime päivät...
Mies joutui lähtemään töiden perässä pohjoiseen kotikulmille lammasfarmariksi pariksi viikoksi, ja itse jäin kotiin ikävöimään. Pariviikkonen oli järkyttävää ikävöinnin ja unettomuuden aikaa, mutta nyt asiat ovat palanneet normaalitilaan, vihdoin! :)

Itse en päässyt ihania lumimaisemia näkemään, mutta nappasin muutaman hienon kuvan miehen kamerasta näytille:






Vähän ehkä kadehdin kun hienot revontulet leiskuivat JUURI sillä reissulla jolle en päässyt mukaan... Kuitenkin joka kerta olen toivonut ne näkeväni ja aina ennen ollaan yhdessä käyty.

No, viime viikonloppuna oli tarkoitus kirjoitella tänne, mutta sekin kului töiden merkeissä. Meille tuli tuttu poitsu hoitoon koko viikonlopuksi, ja mukavasti aika kuluikin touhuskellessa. Lauantaina sain vielä kaksi lisälasta hoidettavaksi ex tempore, ja sunnuntaina lähdimme grillailemaan Mudaisiin merenrantaan ja nappasimme Nuudelin vakiolenkittäjätyttösen matkalta kyytiin Nuudelia viihdyttämään. Makkarat olivat herkullisia, ilma kaunis, ranta täynnä lenkkeilijöitä ja mukava tunnelma. Huippu sunnuntai. Nuudelilla reissussa oli vain yksi ajatus johon keskittyä:


Illalla kun poitsu oli haettu ja pääsimme takaisin kotiin, rysähdin vaan sohvalle ja otin "evät levällään" lunkisti koko loppuillan, aivan veto pois. Mutta mukavaa oli! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti