tiistai 26. marraskuuta 2013

Kauneutta kiireessä

Viimeiset viikot ovat tuntuneet sellaiselta hullunmyllyltä ja pyöritykseltä, että on jo alkanut tämä meno väsyttää ja uuvuttaa henkisestikin. Joka päivä on kotona vasta ihan iltamyöhällä eikä ehdi muuta ajatellakaan kuin seuraavan päivän kulkua jo valmiiksi. Toivoisi pystyvänsä pitämään edes muutaman päivän vapaata kiireestä jotta saisi laitettua kodin kuntoon ja kotiuduttua kunnolla tänne "metsään". Vaikka tiedämme, että meidän lähellämme sijaitsee kirkkopolku joka vie kodalle, emme ole kertaakaan vielä ehtineet kävelemään, tutustumaan paikkoihin ja katsomaan mitä siellä on. Vähän ahdistaakin tämä tämmöinen kiireily, mutta eiköhän se jossain vaiheessa rauhoitu. Näillä näkymin lähes kaikki viikonloput ovat samaa kiirettä ihan jouluun saakka... Joululomalla sitten ellei ennen.


Lisäksi työpäivämme ovat juuri sen mittaiset, että pimeällä lähdetään töihin, koko valoisa aika ollaan töissä ja pimeällä palaamme kotiin. Ei siinä paljon enää lähdetä tutustumaan ympäristöön pilkkopimeällä. Ettei nyt mene ihan pelkäksi valittamiseksi, pitää lisätä että ollaan kyllä nautittukin ihan täysin rinnoin täällä asumisesta ja muuttotohinasta sen raskaudesta huolimatta. Paljon on bongailtu ihania juttuja, ja kaikki mitä tekee täällä "ensimmäistä kertaa", tuntuu jotenkin taianomaiselta ja ihanalta, ihan normaalit jututkin. Ja onpas meille viime aikoina muutamana päivänä näyttäytynyt tuo harvinainen valoilmiökin...


Muutenkin luonnosta on löytynyt paljon kauniita asioita, jää ja pakkanen tekevät kaikesta ihanan kimmeltävää ja muuten synkkänä aikana piristävät, kunhan muistaa ja jaksaa pysähtyä katsomaan.

Jaksamista kaikille syksyyn ja kiireeseen!

4 kommenttia:

  1. Kyllä se aurinko sieltä paistaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin paistaa ja paistoi muuten hienosti tänäänkin! :)

      Poista
  2. Heippa Maikki!
    Yritä nyt vain olla stressaamatta. Siinä voipi käydä niin, että koko joululoma menee toipuessa. Keskity vain tärkeimpiin asioihin. Monet asiat voi tehdä myöhemminkin...vaikka silloin joululomalla;) Kiva lukea, että nautitte myös niistä arjen pienistä asioista...niistähän tämä elämä pääosin koostuukin.
    Minulla alkoi hiemn rauhallisempi loppu viikko, kun sain työasioita pois työlistalta. Minäkin voin hetken hengähtää. Tsemppiä vaan! T: satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin siinä helposti käy, siksi olenkin koittanut ottaa tällä viikolla vähän rennommin, mitä nyt treenaillut pikkujouluihin soittoa. Uskalsin jopa kieltäytyä yhdestä menosta alkuviikolla kun tuntui että menee ihan jaksamisen äärirajalla. Nyt stressaa lähinnä se, että haluaisin saada kodin kokonaan kuntoon, mutta tänä viikonloppuna sen teenkin, ei se stressi muuten lopu! Kiva että sinulla helpottaa jo! Hyvää viikonloppua vielä!

      Poista