Näytetään tekstit, joissa on tunniste SJY 2015. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SJY 2015. Näytä kaikki tekstit

tiistai 1. joulukuuta 2015

Salaisen Jouluystävän 2. paketti.



Salainen Jouluystäväni lähetti taas ihanan paketin!! 
Samaan aikaan käytännöllinen ja tunnelmallinen sisältö oli mieluisa!


Paketista löytyi monta pientä joulujuttua.


Glögitarpeita


Tunnelmanluojiksi jouluisia kynttilöitä ja sydänkoriste


Ja vielä ihanan vanhanajan kuvajoulukalenterin


Kiitos ihanalle Jouluystävälleni, seuraavassa lähetyksessä ehkä jo selviääkin 
kuka niitä salaisia paketteja siellä minulle väsäilee! :)

keskiviikko 28. lokakuuta 2015

Salainen Jouluystävä 2015

Ihanaa, se aika on taas alkanut! 

Joulun odotus!! 


Vuoden yksi ihanimmista ajoista, kun alkaa joulumieli kohota 
ja mieleen tulvia sekä muistoja edellisistä jouluista ja haaveita tulevista.

Elokuussa alkoi ilmoittautuminen Salainen Jouluystävä 2015 -rinkiin ja minähän ilmoittauduin jo toista kertaa. Viime vuonna oli ihana osallistua ja sain kipinän osallistua toistamiseen.

Tänään vihdoin koitti päivä jolloin sain ensimmäisen pakettini! Malttamattomana jo odottelin milloin se saapuu, ja vihdoin postilaatikossa oli pahvinen paketti suorastaan huutamassa minua.


Avasin sen, ja sieltä tupsahti aivan ihastuttavia pikku paketteja ja pieni kortti.


Kortissa luvattiin paketin sisältävän jotain minulle, jotain pikku pojulleni ja jotain koirallemme Nuudelille. Aivan ihania lahjoja.

Äidille turvaa vaunulenkeille ja jotain makeaa

 Pimeisiin syysiltoihin

Pimeän keskelle vähän valoa

Jäbälle varpaat lämpimiksi

Nuudelille

Aivan ihana paketti, nyt on menossa niin tiukka ruokavalio etten ihan heti päässyt iskemään hampaitani suklaaseen mutta enköhän joku päivä pidä jonkun herkkupäivän niin silloin saa levy kyytiä!!! Nuudeli saa omansa aamulla ja epäilen sukkien olevan jo pienet poitsulle 
mutta kyllä niitä käyttäjiä vielä toivottavasti tulee joskus ;) 

Kiitos paljon Salaiselle Jouluystävälleni! 

Seuraavaa pakettia innolla odotellen ja itse suunnitellen!!!