Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnustus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tunnustus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kel onni on, se onnen kät.. paljastakoon!!! :)

Eipä tätä onnea ole enää hetkeen pystynytkään kätkemään, vaikka sananlasku niin kehottaisikin!


KYLLÄ! Elämäämme on ensi elokuussa tulossa suuri onni, ilo, rakkaus ja uusi ihana ihmeellinen asia, VAUVA! <3

Eilen aurinkoisena naistenpäivänä mieheni ehdotti että ajaisimme merenrantaan kuvailemaan ja nappaamaan muutaman kuvan ulos pömpähtäneestä masustakin, vaikka se kovin pieni vielä onkin.


Minut paremmin tuntevat tietävät minun poteneen vakavaa vauvakuumetta jo hyvin pitkään (n.18 vuotta), joten on sanomattakin selvää miten ihana ja odotettu se raskaustestin positiivinen tulos oli meille. Plussatestin teimme joulukuussa aatonaattona ja se oli kyllä kaikkien aikojen paras joululahja. Kuukauden päästä ollaan jo puolivälissä raskautta, nyt viikkoja on kertynyt 15+3 ja viimeisten parin viikon aikana maha on pullahtanut niin esiin ettei sitä enää piilossa pidetä, eikä ole tarvettakaan.


Ultrassa käytiin varmistamassa pikkutyypin olemassaolo jo viikolla 8+, ja siellähän heilui oikein vilkas pieni ihmisen alku. Ei meinattu mittaa saada kun vauhtia oli niin kovasti vain kolmen sentin mittaisella pallopäällä. Myöhemmässä ultrassa viikolla 12 tyypillä oli mittaa jo huimat kuusi senttiä, mutta vauhtia entistä enemmän ja kääntyilyintoa niin että juuri kun kuvasta näki miten päin hän on, olikin jo intoutunut pyörähtämään kasvot alaspäin, joten kuva on niin epätarkka että jätän laittamatta!

Olemme molemmat niin onnesta soikeina, että koko ajatusmaailma tuntuu pyörivän tämän ihanan tulokkaan ympärillä, ja koitammekin nauttia odotusajasta mahdollisimman paljon, se kun tuntuu etenevän niin hurjaa vauhtia! :)

Tämän paljastuksen jälkeen tulen varmasti kirjoittamaan pienokaisesta ja odotuksesta useaan otteeseen, mutta nyt olen niin täpinöissäni tästä etten pysty enempään.

Täällä siis tästä lähtien oloistaan huolimatta koittaa kirjoittaa mahdollisimman usein onnellinen odottava tuleva äiti! <3

tiistai 20. marraskuuta 2012

Ooohh!! Ensimmäinen blogin tunnustus näin pian!!

Ihanaa! Sain ihkaensimmäisen tunnustuksen Marilta blogista saattaa sisältää solmuja...!!
Kiitos paljon Marille!



Tähän liittyen kerron seitsemän satunnaista asiaa itsestäni:

1. Rakastan lukemista! Joskus luen ja ahmin kirjoja ja sarjoja kaiken vapaa-aikani, kun taas toisinaan voi tulla kuukausien tauko lukemisessa.

2. Pidän yhtenä suurimmista saavutuksistani 330km vaellusta 11 päivässä Pohjois-Espanjan pyhiinvaellusreitillä Santiago de Compostelaan vuonna 2009.

3. Tunteeni sisustusta kohtaan ovat ristiriitaiset! Rakastan ihania esineitä ja johdonmukaista sisustusta, mutta itselläni sisustussilmää ei käytännössä ole! Nappaan kaikki ideani muilta.

4. Ollessani pieni tyttö, istuin ulkohuussiin, jossa oli ampiaispesä, jonka johdosta sain 12 ampiaisenpistosta kerralla (valtaosan takamukseni tietämille), jonka johdosta olen ehkä allerginen ampiaisille!?

5. Löysin nykyisen aviomieheni TV:stä!

6. Pelkään yli kaiken kastematoja ja mustia etanoita joita mönkii vuoristossa etsien viattomia matkaajia.

7. Olen ollut kroonisesti vauvakuumeinen 7-vuotiaasta lähtien, äitini kertoman mukaan silloin ensimmäistä kertaa itkin ääneen, koska olisin halunnut olla 1-vuotiaan pikkusiskoni äiti ja olin vihainen asiasta äidilleni! Myöhemmin toki ymmärsin miksei hän antanut minun adoptoida pikkusiskoani itselleni, ja siskoni eläessä murrosikäänsä pystyin olemaan äidilleni jopa kiitollinen asiasta!

Ja tämä tunnustus matkaakin iloisesti omiin tämänhetkisiin lempiblogeihini:

Satuelämää Sadulle
Ondees Roosalle sekä
In My Mind Karolle!