lauantai 17. tammikuuta 2015

Harrastuksia.

Aloin jo aika pian vauvan synnyttyä suunnitella mitä kaikkea kivaa keksimme yhdessä jo vauvavuoden aikana, kun vauva ei varsinaisesti vielä itse leiki niin paljon. Vauvauinti tuli heti mieleeni ja nyt vihdoin tämän vuoden alussa toiveikkaana ilmoittuduimme ensi sunnuntaina alkavaan vauvauintiin. Osallistujat arvottiin, joten saimme jännittää tiistaihin saakka pääsemmekö mukaan. Iltapäivällä vaunulenkillä puhelimeni soi ja sain kuulla että olemme ryhmässä! Olen ihan intoa piukassa, ja jännittääkin. Keskiviikkona oli infotilaisuus, jonka jälkeen kävimme ostamassa Onnille pienenpienet siniset muumi-uikkarit. Niitä piti tietenkin sovittaa kaupassa ja voi sitä riemua kun meidän pieni sumopainija-kroppainen vauveliini näki itsensä muumi-kokouikkareissa peilistä. Kikatus alkoi aina vaan uudestaan. Mitä mahtoi miettiä :D

Toinen harrastus tälle keväälle alkoi tänään. Nimittäin vauvamuskari! Olin vähän myöhään liikenteessä kun muistin vasta joulukuun viimeisien päivien aikana etten ole soittanut muskarista. Yritin soittaa mutta turhaan. Lomalla olivat.
Niinpä tammikuun alussa puhelimeni soidessa aamulla kahdeksan jälkeen (jolloin TODELLAKIN nukumme vielä sikeästi Onnin kanssa) en uskaltanut olla vastaamattakaan kun en tiennyt kuka vieraasta numerosta soittaa. Vastasin ja muskaristahan se. Hän oli palannut töihin ja huomannut sähköpostini ja halusi soittaa välittömästi, sillä vauvamuskarissa oli enää yksi paikka vapaana ja pitihän Onnin sinne päästä ennenkuin joku vie sen nokan edestä. Voi miten ihanan ajattelevainen täti siellä! Niinpä Onni sai paikan, vaikkakin hieman vanhempien (5-8kk) ryhmästä. 4,5kk hän oli nyt muskarin alkaessa joten eiköhän me joukkoon sopeuduta.



Ja oli kyllä ihana vauvamuskari! Jos tästä äitiydestä ja kotiäitiydestä voi vielä enemmän nauttia kuin tähän asti niin nyt kyllä on sellainen olo että olen löytänyt sen mitä olen kaivannutkin. Ihana nähdä muita mammoja ja vauvoja ja päästä jutustamaan. Muskari kestää kaksi tuntia, ensimmäinen tunti on musiikkileikkejä ja liikuntaleikkejä vauvojen kanssa, ja toinen tunti sitä varten että vauvat saavat touhuta ja temmeltää lattialla lelujen seassa ja me äidit juoda kahvia ja jutustella keskenämme. Odotan kyllä paljon näiltä harrastuksilta, ja jännitänkin vähän sunnuntaita. Onneksi mies tulee myös vauvauintiin joten voimme yhdessä nauttia koko perheen kesken yhteisestä ajasta.

Kuvat on napattu internetin ihmeellisestä maailmasta eivätkä siis ole meidän muskarista. Sieltä sitten myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti