Joka naisen unelma?

For me: YES!

Esittelen teille nyt ihanan aarteeni, joka saattaa joidenkin mielestä olla hieman "överi", mutta minulle enemmän kuin tarpeellinen erään harrastuksenikin takia. Pitemmittä puheitta, tadaa:

Uudesta kodistamme puuttuu kokonaan kokovartalopeili (makkarin seinässä olevaa ed. asukkaiden peiliä en ota lukuun koska sitä en aikonut sinne jättää), ja yhtenä päivänä sähköpostiini tupsahti tarjousviesti tästä huonekalusta. 

Pidin heti kovasti ideasta, että peili ei olisikaan seinässä tai kaapin ovessa, vaan ihan erillisenä huonekaluna omilla jaloillaan. Peilissä on myös mukavia pieniä yksityiskohtia joista pidän.

Kaikista eniten tässä pidän kuitenkin siitä, mihin tuo koreasti kirjailtu avain minut johdattaa!!! Tämä EI nimittäin ole aivan tavallinen peili... 

...vaan peiliKAAPPI!!

Eikä mikä tahansa kaappi, vaan korukaappi! Edellä mainittu harrastukseni kun on korujen väkertäminen, niitä kertyy melkoisesti kaappeihin, laatikoihin, pöytien tasoille ja millon mihinkin solmuuntumaan keskenään. Problem solved! Olin aivan ihastuksissani postin tuodessa kuistillemme tämän ihanaisen tilaihmeen! Niin "pieni", mutta ratkaisee monta ongelmaa kerralla.

Korviksille on tilaa yllin kyllin, en usko että yhdeltäkään ihmiseltä löytyy noin paljon korviksia että kaikki paikat tulisivat täyteen, mutta enköhän minäkin niitä jonkin verran saa täyteltyä.

Koukkukorviksille on omat, ja nappikorviksille omat paikkansa.

Rannekoruille varattu aluekin on melko iso, joten sinne voi saada hyvinkin muutakin roikkumaan.

 Nyt vaan kaivamaan ne kaikki esiin jostain piiloistaan, kaikki kun tuntuvat olevan eri huoneissa eri laatikoissa ja säilytyspaikoissa...

Myös sormuksille varattu alue on todella suuri, mutta tajusin juuri, että samanlaisiin koloihinhan voi laittaa pieniä nappikorviksia, ja niin teenkin, sillä en usko "sormuskantani" kasvavan paljoa tuosta suuremmaksi enää.

Näistäkin viidestä säännöllisesti jokapäiväisessä käytössäni ovat vain alarivin sormukset, 

kihla- ja vihkisormus.

Kaulakoruille on oma rivinsä, jokseenkin pieni, mutta onneksi minulla on kaulakoruteline viime vuoden joululta, joten voin laittaa puolet tähän ja puolet siihen.

Toinen alaosa onkin sitten tehty pieniksi lokeroiksi jonne voi laittaa koruja, hiuskoristeita, kravatteja, mitä vaan mitä mieleen tulee eikä koukkuihin saa.

Ihan alhaalla on vielä kaksi pientä laatikkoa, jonne voi laittaa ehkäpä ne "salaisimmat" aarteet talteen.

Kovasti iloinen ja onnellinen olen tästä löydöksestäni. Vähän se makuuhuoneessa vielä hakee paikkaansa ja hetken harkitsin sen laittamista eteisen tikashyllyjenkin tilalle, mutta se ajatus tuli ja meni. Eiköhän kaikki tässä ajan kanssa löydä paikkansa kun kotiudutaan kunnolla ja rauhassa!

Leiriviikonloppu takana ja elämä edessä!

IHANA IHANA leiriviikonloppu on takanapäin, päätimme mieheni kanssa lähteä piiiiitkästä aikaa leirille. Itse olen ollut viimeksi ns. OMALLA leirillä (en siis lastenleireillä avustamassa ja järjestämässä vaan ihan omanikäisille järjestetyllä leirillä) monta vuotta sitten, ja nyt kun kuulin että jokavuotinen Läpimurto-leiri jälleen järjestetään Turussa, otin asian puheeksi ja mieheni joka ei ole eläissään ollut nuorten/ nuorten aikuisten leirillä suostui lähtemään katsomaan. Leiripaikka on Sauvossa, Turusta vielä muutamakymmentä kilometriä eteenpäin metsän keskelle! Paikka on kaunis, ja koska päärakennukselta mökeille on melko pitkä kävelymatka, hyötyliikuntaakin tuli harrastettua. Lauantaina järjestettiin myös Survivor-kisat, joissa testattiin kilpailijoiden nopeutta, järjen leikkaamista, osumatarkkuutta ja notkeutta, kävi viikonloppu ihan liikunnasta! :D

Viikonloppu meni taas laittoman nopeasti, kavereita oli paljon koolla, saunottiin, juteltiin, oltiin yhdessä, SYÖTIIN, syötiin ja SYÖTIIN ja saatiin kaikki oppia tuntemaan sekä toisiamme että Jumalaa taas paremmin. En ole täällä tainnut uskostani kirjoittaakaan ennen, mutta ihan avoimesti olen uskossa ja olen aikoinani päättänyt elää elämäni tiettyjä arvoja kunnioittaen ja Jeesuksen esimerkkiä seuraten, enemmän ja vähemmän onnistuneesti sen enempää hihhuloimatta! :D

Tuntuu, että mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän on aikaa käytössä. Olen vielä todella nuori, mutta kun vertaan aikaa vaikkapa siihen mitä kymmenen vuotta sitten oli, vietimme kavereiden kanssa aikaa ihan huimat määrät, silti oli aikaa pitkille koulupäiville, läksyille, perheelle, kirjekavereille, ja vaikka mille. Vihdoin sai pyhittää koko viikonlopun vain kavereiden kanssa oleiluun ja oman itsensä tutkimiseen sekä uusiin ihmisiin tutustumiseen. Ruoka tuli valmiina, ei tarvinnut huolehtia kodista, lemmikistä, työstä ym. Silti kiireinen viikonloppu oli niin rentouttava, että ajattelin miten hyvä olisi työporukallekin joskus vain ottaa viikonloppu, vuokrata mökki metsästä ja ihan vaan olla ja tutustua. Ilman töihin liittyvää kiirettä ja stressiä. Miten se parantaisi nytkin jo hyvää työilmapiiriä ja ihmissuhteita, saati jaksamista töissä. :)

Leirillä oli myös veljeni vaimonsa kanssa, ja tänään keksimme rakkaan kälyni kanssa hauskan idean!!! Minulla kun on ihan vaaleat hiukset, ja kälyni, suomalais-intialainen kun on, omaa tummat, lähes mustat hiukset. Selailimme kännykästä erilaisia hauskoja ja kauniita kampauksia, ja vastaan tuli malli, jossa kahden naisen hiukset oli letitetty yhteen ranskalaiselle palmikolle! MAHTAVA IDEA!
Leirillä oli mukana lapsuudenystäväni Mirja, jonka letitystaidot olivat tiedossamme, ja ehdotimme välittömästi hänelle asiaa.

 Niin sitä sitten lounaan jälkeen istuttiin posket vasten poskea ja odoteltiin kun ebony ja ivory yhdistyivät! :D Kuvia ei huomattu ottaa tarpeeksi tapahtumasta, joten tämä luultavasti uusitaan vielä! Tässä kuitenkin jotain kuvasatoa:

Tekovaiheessa meinasi vähän niskat jäykistyä "krönöttäessä".

Niin ne pikkuhiljaa yhdistyivät ja saimme paljon huvittuneita katseita.

Lopputulos näytti tältä, ehkä ensi kerralla sekoitetaan vielä lisää jotta saadaan oikea raitaletti!

Eihän siinä käly-sotaa tullut vaikka kuva saattaa antaa niin ymmärtää! Kaikkein päällimmäksi viikonlopusta ja leiristä jäi mieleen ja muistoihin ihana yhdessäolo ja lämmin yhteenkuulumisen tunne. Ihan kuin perhe olisi kokoontunut ja lähentynyt. Rakkaus ja toivo tiivistyvät vkl opitun laulun sanoihin:

"Sitä aamua kaipaan

kun oon luonasi taivaassa.

Kun sun kasvosi nään,

pelko pois häviää

vapaana olla saan.

Ei enää kipua, vaivaa

kaikki vanha katoaa.

Kun kultakadut mä nään,

kyyneleet häviää.

Kotona olla saan."