tiistai 18. kesäkuuta 2013

Häämatka osa 3, Sveitsi; se ruokaisampi puoli (2/2)!

Liian vähän fiilistelen blogissa ruokia, joten nyt hypetetään kunnolla!


Sveitsiläisten tuttaviemme luokse saavuttuamme olimme tajuttoman nälkäisiä matkattuamme koko päivän junassa ilman sen kummempaa ruokaa. Mitä nyt aamulla ehti ostaa patongin. Ruokapöytä oli täynnä erilaisia leikkeleitä, juustoja, leipää ja paria hedelmää. Hetken mietin saanko niillä vatsani täytettyä mutta kyllähän se onnistui... Harmi vaan pöydästä ei tullut otettua kuvaa. 
Aamiaisilla söimme aina vaaleaa samana aamuna leipomosta haettua tuoretta leipää juustoilla, kinkuilla, hunajalla, hillolla jne...


Jossen vielä ole muistanut mainita, niin nyt sen sanon. Sain matkan alkumetreillä heittää hyvästit karppaustoiveilleni ja päätökselleni. Se ei kertakaikkiaan vain ollut millään muotoa mahdollista näissä maissa ilman keittiötä jossa olisi saanut valmistettua ruokaa. Kun ihan pelkällä turkkilaisella jugurtillakaan ei kuukautta jaksa. Alussa yhtäkkisestä vehnän lisäämisestä ruokavaliossa tuli tosi huono olo, mutta sen jälkeen sujui ihan hyvin.

 Ensimmäisessä Sveitsin bloggauksessa kirjoittelin vaellusreissustamme joenvarressa. Samalla reissulla kävimme ihanassa jäätelöbaarissa syömässä ihan huiput jädeannokset!



Annoksissa oli kolmea eri jäätelömakua ja runsaasti kastiketta, kermavaahtoa ja muita mössöjä.


Minun annokseni! Haukhauknammmm!!!


Ja mieheni annos omnommmm!

Kävimme illemmalla syömässä vielä paikallisessa ravintolassa, jossa sai vain erilaisia Cordon bleu -annoksia. Cordon bleu, eli kaksi kertaa leivitettyä nuijittua lihaa joka on täytetty erilaisilla lisäaineksilla. Paljon juustoa, pekonia ja haukkksss!!! Vieraana ollessa huomasimme, ettei meidän annettu maksaa yhtään mitään (kerran kun yritimme, loukkaantuivat ja käskivät siinä tapauksessa etsiä toisen yöpaikan... :S), mutta silti vietiin joka ilta kalliisiin ravintoloihin joihin meillä ei olisi varaa ollutkaan. Ja aina isäntä itse kävi valitsemassa sopivan viinin kuhunkin ruokalajiin.


Aivan viimeisenä Sveitsi-päivänä pääsimme Zürichin korkeimmalla kukkulalla (n.750m) sijaitsevaan ravintolaan syömään. Suurimman osan matkaa kuljimme autolla, vuoren juurelta kulki juna "lähes" huipulle saakka, junaradan loppupätkä oli remontissa joten kävelimme lopun matkaa. Junassa nauroimme erilaisia kieltokylttejä junassa käyttäytymisestä...


KYLLÄ, siinä kiellettiin junapenkin sahaaminen käsisahalla!!??!?! :D
Ensimmäisen kuvan tulkitsimme ehkä ettei saa kerjätä?
Toinen kuva ettei saa harjoittaa trubaduurin hommia junassa.
Kolmas tulikin jo selväksi, vai?
Ja neljäs näyttää ettei ole soveliasta pitää jalkoja penkillä. 
Mutta sanoisinko että melko hupaisat kiellot heillä verrattuna normaaliin "Älä tupakoi" -merkkiin!


 Maisemat sieltä ylhäältä olivat huikeat! Uskon, että pilvettömällä säällä kun sinne pääsee, näkee vielä tuplasti pidemmälle, mutta samalta näköalatasanteelta näki sekä koko mahtavan suuren Zürichin että vihreät muhkeat metsät ja maaseudut.




Vettä tuli ripotellen koko ajan, mutta kaatosateelta vältyimme täpärästi, sillä se alkoi vasta juuri kun pääsimme sisään ravintolaan. Pelkäsimme mieheni kanssa hulluna ennen ravintolaa (sillä tiesimme sen olevan Zürichin huippua) rikkovamme etikettiä tottumattomina sellaisiin. Ja niinhän siinä sitten kävikin että ruoan tilaaminen meni vähän plörinäksi, minulla pähkinät lensivät lautaselta lattialle yrittäessäni syödä sivistyneesti, tirskahdin nauramaan kun jäyhä tarjoilija tuli yllättäen takaani kertoessani lennokkaasti jotain juttua jne jne..... Päätettiin, että meistä EI tule mitään ravintolahifistelijöitä Suomeen palattuammekaan, meni niin ohi kaikki viinintarjoilu- ja -maisteluetiketit ja muut järjestykset.


Lisäksi jännitti valita listasta yhtään mitään kun katsoi hintoja. En ole eläissäni syönyt niin kallista ruokaa eikä ilmeisesti ole miehenikään. Pelottavaa!
Suomalaisella ajatusmaailmalla olisimme ottaneet kaikkein halvimmat ruokalajit vedellä, mutta isäntäpariskunta vaati meitäkin ottamaan alkusalaatit, perinteiset ruokalajit (minulle:

"Sliced veal Zurich style
sliced veal and mushrooms in a tasty cream sauce, served with golden brown roesti"

 eli vasikkaa ja sieniä herkullisessa kermakastikkeessa kullanruskean röstiperunan kera. Ja herkkua oli vaikken perunasta niin välitäkään.


Mieheni taasen otti jotain mitä itse en pystyisi syömään, MAKSAA! Samaisen röstiperunan kanssa, mutta maksaa! Kuulemma oli herkkua! :D


Jälkiruokakin piti valita, ja koska rakastan juustoja, otin iki-ihanan juustolautasen, jossa oli neljää eri herkkujuustoa, viinirypäleitä, hedelmäsiivuja ja juurikin niitä pähkinöitä jotka tykkäsivät pomppia lattialle juuri väärällä hetkellä. Mutta ah juustonrakastajana rakastin juustoja! Yllätys!


Mieheni taas ei voi saada tarpeekseen sokerista ja makeasta, ja ottikin jälkkärimixin eli lautasen jossa oli pieniä maistiaisia vähän kaikista jälkiruoista.


On se ruoka vaan niin ihana asia! :) Kävimme myös muissa paikoissa syömässä kuten italialaisessa ravintolassa ja kahvilassa, mutta nämä olivat tärkeimmät makuelämykset.

Seuraavaksi päätimmekin muuttaa suunnitelmia täysin, sillä suunnitelman mukaan seuraava paikka olisi ollut Itävalta ja alpit, mutta koska sinne luvattii lumisadetta ja jopa lumivyöryä, päätimme skipata sen ja siirtyä suoraan Italiaan. Varasimme hotellin Garda-järveltä ja lähdimme putputtamaan kohti uusia seikkailuja. Maisemat Sveitsin ja Italian välillä olivat uskomattoman kauniit alittaessamme Alpit ja kiitäessämme vuorien välissä.


Eipä siitä kummaa kuvaa saanut junan kiitäessä montaasataa, mutta Sveitsiin palaamme varmasti vielä! Ja silloin menemme myös paikkaan, jota odotin Sveitsissä eniten mutta johon emme lumimyrskyn takia päässeet, eli Appenzelleriin vuorelle, josta näkee hyyyyvin kauas!

Jatkoa luvassa jälleen...

4 kommenttia:

  1. Onko tossa ekassa kuvassa se pelottava Pontso!?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm, voishan se olla joku vanha kuva, tai ehkä tulevaisuudenkuva! :D
      No ei, neljänneks vikassa näkyy kaikessa hirmuisessa pelottavuudessaan!

      Poista
    2. Ei hän ole nimensä veroinen alkuunkaan x)

      Poista