sunnuntai 12. toukokuuta 2013

Ihana ihana loma rakkaiden kanssa!

Niin se loma vaan on taas lopuillaan, ja vaikka se kesti vain neljä päivää, tuntuu kuin olisi kestänyt kahden viikonlopun verran. Niinpä puhun kahdesta viikonlopusta, ensimmäinen kesti ke-pe ja seuraava pe-su! Toinen vkl pe-su saimme taas olla lastenvahteina iki-ihanille pikku lapsille (3kk ja 2½v.) Ihana toinen viikonloppu, mutta kerron silti ensimmäisestä nyt enemmän...

Ensimmäisen viikonlopun aikana ehti tapahtua paljon ihanaa. Lähdin keskiviikkona töistä päästyäni ajamaan kohti Loppea. Siellä odotteli iki-ihana ystäväni Sirkku, johon tutuistuin Espanjassa vaihdon aikana, ja josta kehkeytyi yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni. Ystävä, jonka kanssa olen kokenut paljon hyvää ja vähemmän hyvää, ja jonka haluan pysyvän elämässäni aina! Jokainen ihminen tarvitsisi yhden Sirkun elämäänsä! :D Olimme viimeksi samaisella mökillä v. 2010, ja reissua kuvastavat nämä kuvat melko hyvin:




Lopen Kormuun saavuttuani pakkasimme kimpsut autoon ja suuntasimme samantien mökille! Tarkoitus oli saunoa ja uidakin, mutta jotenkin ne jäivät kun tekemistä ja juteltavaa oli niin valtavasti! Muistelimme yhteisiä hetkiä kun asuimme lähekkäin ja tapasimme joka viikko ja vietimme kaikki viikonloput yhdessä. Toisaalta ikävöi ihan hullun tavalla niitä aikoja, toisaalta on onnellinen että on päässyt eteenpäin elämässä.


Siinä pikaiset muistelokuvat..

Istuskelimme tuntikausia laiturilla jutellen ja nauraen. Oli todella terapeuttista ottaa irtiotto arjesta, työstä ja velvollisuuksista vain pariksi päiväksi ja mennä "landelle" nautiskelemaan luonnon äänistä.



 Ei annettu sateisen helatorstain haitata, vaan lähdimme souturetkelle järven ympäri. Minulla oli pieni kriisi, kun en päässyt päivittäiselle hölkkälenkille, joten purin liiat energiat soutamalla koko matkan, eikä Sirkkukaan laittanut pahakseen vaan nautiskeli... Laitoimme Passengerin musiikkia soimaan (sopi muuten TODELLA hyvin tunnelmaan veden liplatuksen ja lintujen "laulun" taustalle) ja fiilistelimme suomen tulevaa kesää.


 Illalla vedimme pidemmän kaavan biisimuistelot, youtubesta soimaan putkeen kaikki "meidän" englannin- ja ennen kaikkea espanjankieliset kappaleemme sanoilla tietenkin, ja hoilotimme täysillä mukana tuntikaupalla. Opimme aikanaan myös tanssimaan bachataa, ja pikkusen piti muistella myös miten ne askeleet menivätkään, ja tämän kappaleen tahtiin innostuimme tanssimaankin muutaman minuutin:


Ennen nukkumaanmenoa vielä elokuva "Vicky Cristina Barcelona" pyörimään ja niin oli päivä pulkassa. Voi kunpa olisi useammin tilaisuus lähteä mökille rentoutumaan.... Siitä aina haaveilemme miehenikin kanssa. Mutta uskon, että jonain päivänä meillä vielä omakin mökki tulee olemaan, ja siellä sitten vietämme lomia ja viikonloppuja kahdestaan, perheen kanssa ja kavereiden kanssa....

PS. Enää neljä työpäivää ennen häämatkalle lähtöä.... Jännää!!!

5 kommenttia:

  1. Espanjan kielen kaunein sana - Contigo <3 -

    VastaaPoista
  2. girls!!! I want to see you!! :) I hope to go to Finland next year! :) it's a dream but I hope to get enough money and visit you!! :) nice blog, although I don't understand much and the google translate doesn't translate everything :) but I like it! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Welcome chica! :) For now on I try to write more "finnish" so translater understands also better! :)

      Poista