perjantai 11. heinäkuuta 2014

Isyyspakkaus!

Minulla on ollut tässä jo muutaman viikkoa projektin alla yllätys miehelleni, nimittäin isyyspakkaus! Kuulin jossain vaiheessa raskautta, että jotkut naiset ovat sellaista miehelleen keränneet ja antaneet ja innostuin heti; tuo minunkin on toteutettava! Niinpä aloin tehdä listaa paperille mitä haluaisin oman mieheni pakkaukseen laittaa, ja lähdin hankkimaan tavaroita. Osa piti tilata nettikaupasta ja osan löysin ihan oman kaupungin liikkeistä ja marketeista. Voi että miten ihanaa oli hekumoida ajatuksella siitä kun mies sen paketin saa ja yllättyy!!!

Kun paketti oli lähes valmis, eräs tuttu vinkkasi hänen tehneen "virallisen" kela-kirjeenkin miehellensä, ja innostuin siitäkin. Sain kirjeen pohjan ja muokkailin sitä meille sopivaksi. Siitä tuli tällainen:


Melko aidon oloinen tuohon isyyspakkauksen toimittamiseen saakka!

Sitten piti keksi mistä saan Kelan virallisen kirjekuoren. Tuskin mielellään jakelevat niitä Kelassakaan, joten päätin odottaa että oma vanhempainrahapäätökseni tulee. Siitä saisin kuoren ehkä jopa avattua suht ehjänä auki ja käytettyä sitä. Kun kirjettä tai päätöstä ei kuulunut (eikä ole vieläkään tullut, huoh), kaivoin edellisen kela-kirjeeni postin joukosta ja koska olin repinyt sen apinanraivolla auki rikkoen koko yläreunan, piti miettiä miten siitä saisi avaamattoman näköisen. Sitten keksin:


Ostin uusia kirjekuoria, ja leikkasin kelakuoren sivut auki ja tasin etupuolelta yläreunan. Onnekseni repeämät olivat takapuolella joten ne eivät tulleet näkyviin. Leikkasin uuteen kuoreen tuon läpinäkyvän luukun kokoisen (tai hiukan isomman) aukon, ja liimasin kelakuoren siiihen päälle. Näin uuden kuoren läppä peitti aidon kela-kuoren repäisykohdan ja vaikka itse sanonkin, meni aivan täydestä!!!


Vielä näytti vähän ruttuiselta, mutta kun sain kirjeen sisään ja kuoren kiinni, olisi aika tarkkasilmäinen pitänyt olla jos olisi jaksanut kelakirjettä niin syynätä että pieni huijaukseni/tuunaukseni olisi paljastunut.



Olen älyttömän tyytyväinen lopputulokseen, ja kotona odotellessani ajan kulumista kunnes se vihdoin tulisi viisi, jolloin mieheni pääsee töistä, tuntui aika matelevan ja sykkeeni ei laskenut varmaan koko päivänä alle sadan ollessani niin jännittynyt. Mies kävi töiden jälkeen vielä kahdessa kaupassa, sekä hakemassa meille pizzat, ja olin jo räjähtämäisilläni jännityksestä kun hän vihdoin pääsi puoli seitsemän maissa kotiin. Olin vienyt neljän aikaan postilaatikkoon muiden päivän postien sekaan tuon kuoren ja viestitin miehelleni että muistaa napata postin. Hänen ihmetellessään miksen minä ollut sitä hakenut, vetosin siihen että kotiin ajaessani oli niin kova pissahätä etten voinut pysähtyä laatikolle! Täydestä meni! Kun hän vihdoin saapui kotiin, heitti hän postit vilkaisematta pöydälle ja iski pizzan kimppuun. Söimme kaikessa rauhassa enkä tiennyt miten päin olisin siinä syönyt ja ollut kun jännitti niin kamalasti. 

Ruoan jälkeen siivosimme pöydän ja mies oli menossa jo olohuoneeseen lepäilemään, kun en enää kestänyt ja siinä "touhutessani tiskipöydällä" kysyin ohimennen

"Joko se mun vanhempainrahapäätös muuten tuli kelalta?" Mieheni vastasi:
"Tuli muuten vissiin joku kirje kelalta, mikähän se oli.." 

Ja meni katsomaan. Hämmästyi huomatessaan että se onkin hänelle ja avasi sen. Ihmeissään luki ensimmäiset rivit ääneen ja yhtäkkiä vaikeni kohdassa jossa mainitaan isyyspakkauksen löytyvän terassilta. Ilme muuttui vekkuliksi ja hän katsoi minuun kysyvällä ilmeellä ja nähdessään odottavan virneeni repesimme molemmat nauramaan ihan täysillä.. sillä erotuksella että hormoonini sekoittivat oman nauruni noin sekunnissa itkuksi, mutta siihenhän ollaan jo molemmat totuttu. Kyllä siinä hetki halailtiin ja naurettiin ja mies luki kirjeen loppuun nauraen. Sitten hän haki paketin terassilta ja nauroi uudelleen nähdessään sen.


Alunperin en aikonut pahvilaatikkoon laittaa KELA-logoa, mutta kun ainoa sopivan kokoinen pahvilaatikko minkä kaupasta sain oli:


...joten olihan tuo Ranskalainen moniviljaleipä pakko saada peitettyä jollain. Tulostin suuren logon päälle niin sai laatikkokin vähän vakuuttavuutta, vaikkei äitiyspakkauksenkaan laatikossa mitään mainintaa Kelasta ollut.

Avattuaan laatikon ensimmäisenä vastassa oli pakkauksen sisällysluettelo, jonka mies luki kokonaan läpi ennenkuin katsoi itse laatikkoon. 


Itsehän en olisi mitään papereita malttanut katsoa vaan viskaissut ne sivuun ja tonkinut heti laatikon kauttaaltaan, mutta tässä on taas nämä miehen ja naisen erot! Heh.


Tuo kuvan hymy ei kyllä häipynyt kasvoilta pitkään aikaan kun laatikkoa tutki ja paperit luki, ja kiitteli moneen kertaan vielä illan mittaa uudelleen ihanasta yllätyksestä! 

Moni sanoo että saamisen ilo on parempi kuin antamisen ilo, mutta siinä ovat kyllä minusta väärässä. Eihän tuollaisia fiiliksiä ja jännityksen sekä onnen tunteita saa mistään muusta kuin juuri tällaisesta yllättämisestä ja antamisesta. Siitä että näkee miten toinen ilahtuu ja tykkää saamastaan! 


Siinä se nyt on! Isyyspaketti! Siellä on vaikka ja mitä, enkä kaikkia ala luettelemaan, mutta tärkeimmät:

- Super-ISI t-paita
- Vauvalle pari bodya ja muita vaatteita kivoilla teksteillä
- Ruokalappu (Tähtää ylemmäs isi!) 
- Vauvanhoitotarvikkeita
- Pari hauskaa tuttia (esim. mute button -tutti)
- Kylpypyyhe hupulla ja pari kylpylelua
- Vaippapaketti
- Isälle karkkia, Teho-energiajuoma jotta jaksaa kiperät paikat, kahvipaketti väsymyksen ehkäisyyn, korvatulpat silloin kun äiti on yöhoitovuorossa, Mynthoneja tiukkoihin paikkoihin mussuteltavaksi, juttuja vähän äidin ja isän kahdenkeskiseen aikaan sekä viimeisenä muttei vähäisimpänä
- Hans Välimäen Mummola -kotiruokakirja, josta löytyvät perus kotiruokaohjeet lyhyillä yksinkertaisilla resepteillä, jotka jaksaa jopa mies lukea. Näin saadaan isistäkin huippukokki perheelle.

Kyllä se mies ilahtui ja tykkäsi kauheasti yllätyspaketistaan enkä itsekään ole vielä täysin toipunut onnesta jota koin sen antaessani. Suosittelen kyllä kaikille. Ja kun tässä kesälomaillessa tuota aikaa on riittänyt väsäillä niin tottakai käytin sen hyödyksi.

Vielä 7 viikkoa laskettuun h-hetkeen. Vähiin käy!

1 kommentti:

  1. Hei!
    Mistä sait tuoho kelakirjeeseen pohjan? ei sinulla vielä sattuisi sitä olemaan. Olen nyt yrittänyt googlettaa pohjaa mutta ei ole onnistunut.

    VastaaPoista