keskiviikko 1. lokakuuta 2014

1. paketti Salaiselta jouluystävältä!!!

Oijoi miten ihanaa, maanantaina postissa tuli salaisen jouluystäväni ensimmäinen paketti! Osallistuin siis tänä vuonna Salainen Jouluystävä 2014 -hullutukseen.

Jokaiselle osanottajalle jaetaan oma salainen jouluystävä, ja tarkoituksena on saada ja lähettää yhteensä kolme joulupakettia ennen joulua, ennaltamäärättyinä ajankohtina ja tietyillä säännöillä. Voi miten kutkuttavaa! Vasta viimeisessä paketissa lähettäjä paljastaa henkilöllisyytensä ja/tai bloginsa.

Eli mennäänpä asiaan, ensimmäinen paketti oli seuraavanlainen:

Ehdin repiä postipaketin raivoisasti auki ennenkuin tajusin sen olevan salaiselta 
jouluystävältäni mutta sisällä ollut paketti säilyi parempikuntoisena.


Paketti sisälsi kolme erilaista lahjaa sekä joulukortin.

Hassuja pieniä joulupukin päitä korttiaskarteluun. Hih.

Aivan ihana pieni vihko erilaisia jouluaiheisia muistilappuja, tämä on kovin suloinen


Ehdottomasti paras osa paketista oli tämä. Punaista ja valkoista lankaa ja ohjeet joulupallojen neulomiseen, en malta odottaa että pääsen käsiksi puikkoihin! Ensin pelästyin että APUA, eikai virkkausta, jossa olen maailman surkein mutta onneksi meni neulomisen puolelle! Virkata pitää vain hiirenhäntänä ripustusnauha, sen kyllä handlaan jopa minä! :D


Mukana oli vielä kortti, jossa oli kivasti kerrottu paketin sisällöstä ja vinkkailtu mitä sillä voi tehdä. Jännityksellä jään odottamaan seuraavaa pakettiani! Tämä on kyllä niiiin minun juttu! Ja mikä parasta, saa ensimmäisen joululahjan JO SYYSKUUSSA!

6 kommenttia:

  1. ihana kuulla, että paketti oli mieluinen! Seuraava paketti on melkein valmis ja kolmaskin paketti suunnitteilla :P sjy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo mieluinen oli! Vieläkin sormet syyhyää päästä neulomaan, vielä en ole ehtinyt pikkuisen juhlakiireiden takia, mutta enkös tällä viikolla ehdi! Nuo pukinpäät eivät ihan osuneet makuuni, mutta uskon niillekin käyttöä keksiväni! ;) Ja jollen minä niin jälkikasvu sitten aikanaan viimeistään! <3

      Poista
  2. Lisätietoja tulin kalastelemaan... Juotko teetä, kahvia ja kaakaota? Mikä on lempiherkkusi? Ja mikä tärkeintä, miten pikkuinen voi? Sjy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Normaalisti juon kyllä kahvia, mutta nyt kun pienen masu menee vähän sekaisin herkästi niin kahvia en ole juonut kuin viime vuonna :D
      Tuskin ihan heti alankaan uudestaan, ehtii sitä sitten loppuelämän taas ryystää. Teetä kyllä juon, pidän makeista teistä, en niinkään kirpakoimmista marjateistä. :)

      Poista
  3. Ihana paketti ja ihanasti paketoitu =)

    VastaaPoista