sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Kel onni on, se onnen kät.. paljastakoon!!! :)

Eipä tätä onnea ole enää hetkeen pystynytkään kätkemään, vaikka sananlasku niin kehottaisikin!


KYLLÄ! Elämäämme on ensi elokuussa tulossa suuri onni, ilo, rakkaus ja uusi ihana ihmeellinen asia, VAUVA! <3

Eilen aurinkoisena naistenpäivänä mieheni ehdotti että ajaisimme merenrantaan kuvailemaan ja nappaamaan muutaman kuvan ulos pömpähtäneestä masustakin, vaikka se kovin pieni vielä onkin.


Minut paremmin tuntevat tietävät minun poteneen vakavaa vauvakuumetta jo hyvin pitkään (n.18 vuotta), joten on sanomattakin selvää miten ihana ja odotettu se raskaustestin positiivinen tulos oli meille. Plussatestin teimme joulukuussa aatonaattona ja se oli kyllä kaikkien aikojen paras joululahja. Kuukauden päästä ollaan jo puolivälissä raskautta, nyt viikkoja on kertynyt 15+3 ja viimeisten parin viikon aikana maha on pullahtanut niin esiin ettei sitä enää piilossa pidetä, eikä ole tarvettakaan.


Ultrassa käytiin varmistamassa pikkutyypin olemassaolo jo viikolla 8+, ja siellähän heilui oikein vilkas pieni ihmisen alku. Ei meinattu mittaa saada kun vauhtia oli niin kovasti vain kolmen sentin mittaisella pallopäällä. Myöhemmässä ultrassa viikolla 12 tyypillä oli mittaa jo huimat kuusi senttiä, mutta vauhtia entistä enemmän ja kääntyilyintoa niin että juuri kun kuvasta näki miten päin hän on, olikin jo intoutunut pyörähtämään kasvot alaspäin, joten kuva on niin epätarkka että jätän laittamatta!

Olemme molemmat niin onnesta soikeina, että koko ajatusmaailma tuntuu pyörivän tämän ihanan tulokkaan ympärillä, ja koitammekin nauttia odotusajasta mahdollisimman paljon, se kun tuntuu etenevän niin hurjaa vauhtia! :)

Tämän paljastuksen jälkeen tulen varmasti kirjoittamaan pienokaisesta ja odotuksesta useaan otteeseen, mutta nyt olen niin täpinöissäni tästä etten pysty enempään.

Täällä siis tästä lähtien oloistaan huolimatta koittaa kirjoittaa mahdollisimman usein onnellinen odottava tuleva äiti! <3

2 kommenttia:

  1. Uusi elämä on aina lahja! Lämpimät onnittelut tulevasta pienokaisesta ja ihanaa odotusaikaa teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia!! :) On tämä ihanaa aikaa kaikkine pahoinvointeineenkin! <3 Sitä hehkeää keskiraskautta odotellessa ;)

      Poista