perjantai 28. maaliskuuta 2014

Punajuuri-kookoskeitto!

Koska nyt raskaana pitäisi panostaa hyvään ruokavalioon (varsinkin kun ekaan 3kk ei syönyt lähinnä mitään järkevää kaiken tullessa yhtä nopeaa ulos kuin sisäänkin), ja tuoreiden raaka-ainesten tärkeyttä painotetaan joka neuvolan lehdykässä, niin olen tehnyt kaikenmoisia mössöjä ja systeemejä että saisi niitä vitamiinejakin. Yhtenä päivänä kaupassa törmäsin pussilliseen punajuuria, ja ostin ihan huvikseni vaikken ole ikinä tehnyt mitään ruokaa punajuuresta. Kotona tutkiskelin mitä kaikkea siitä sitten voisi saada aikaan, ja päädyin punajuuri-kookoskeittoon. Väsäsin sellaisen, ja siitä tuli niiiin ihanan pehmeää ja hyvää, että pitäähän resepti jakaa täällä.


Punajuuri-kookoskeitto 4:lle

  • 2 rkl öljyä
  • 400 g punajuuria
  • 400 g bataattia
  • 1 sipuli hienonnettuna
  • 2 valkosipulinkynttä hienonnettuna
  • 2 rkl inkivääriä hienonnettuna
  • suolaa
  • 2 dl kookosmaitoa
  • 6 dl vettä
  • 2 rkl sitruunamehua
  • Pinnalle:
  • 1 avokado kuutioina
  • persiljaa

Kuori ja paloittele punajuuret sekä bataatti. Kuullota öljyssä kasvikset, sipulit ja inkivääri. Mausta suolalla ja lisää kookosmaito ja vesi. Hauduta kannen alla noin 20 minuuttia kunnes kasvikset ovat kypsiä.

Soseuta keitto sauvasekoittimella ja lisää sitruunamehu. Tarkista maku ja annostele keitto. Ripottele päälle
avokadokuutioita.



Itse jätin inkiväärin pois kun sitähän ei saa näin paksuna ollessa syödä, mutta voisin kuvitella sen sopivan mainiosti keittoon. Ohjeessa käskettiin myös hauduttuu 20min kannen alla, mutta en tiedä pilkoinko kasvikset sitten liian suuriksi paloiksi (minusta ne olivat tosi pieniä) vai mitä tapahtui, mutta 20 minuutissa olivat bataatit pehmentyneet mutta punajuuret tarvitsivat huomattavasti pidemmän ajan pehmetäkseen. Sekin selviää haarukalla kokeilemalla välillä josko kasvikset olisivat muusausvalmiita! Ensi kerralla laitan sitruunamehua hieman vähemmän mitä ohjeessa lukee, mutta ihan superhyvää oli näinkin! Ehdottomasti tulee meidän ruokalistaamme vakiovierailijaksi. Keittoa oli maistelemassa kanssani mieheni sekä seuraavana päivänä äitini, ja molemmat pitivät siitä oikein kovasti. Suosittelen siis kokeilemaan vaikka olisi vähän ennakkoluulojakin. :)

Hyvää ruokahalua!

2 kommenttia:

  1. no voi mikä värienergiakeitto, pitää kyllä kokeilla. hyvää viikonloppua

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta sano! Ja oli muuten yllättävän täyttävääkin! :) Hyvää viikonloppua sullekin! :)

      Poista