torstai 24. huhtikuuta 2014

Juhlapäivien kuukausi!

Meillä on käynyt sellainen tuuri näiden juhlapäivien kanssa, että lähes kaikki juhlittavat omat juhlapäivät ovat sijoittuneet yhden kuukauden sisään, ajallisesti. Omat syntymäpäiväni olivat tällä viikolla, ensi viikolla on mieheni synttärit, sitä seuraavalla hääpäivämme sekä koiramme syntymäpäivä. Ihan kaikkia ei juhlita kovin suurieleisesti, mutta ollaan me jokaista aina muistettu. Tänä vuonna sain synttärilahjaksi mieheltäni juuri sen mitä toivoinkin.


Kerran kaupungilla kierrellessäni näin aivan ihanan sateenvarjon, ja kun sitä lähemmin lähdin katsomaan, samaan sarjaan olikin aivan ihanat kukkasaappaat ja pitkävartiset puutarhahanskat! Otin kännykällä kuvan ja lähetin samantien miehelleni että nää haluan!


Ja ne sain, maailman hienoimmat Laura Ashley Gardenin saappaat, hanskat ja sateenvarjon! :) Onhan ne kovin kukalliset, mutta niiiin suloisen söpöt! Täytyy kesämmällä ottaa sellainen raskausmaha-kuvaussessio näiden kanssa ulkona. Ja joku kiva mekko.

Toistaiseksi ei muita lahjoja ole tullut (paitsi tiedän että saamme vanhemmiltani terassille jotain tosi kivaa, mutta siitä enemmän myöhemmin), paitsi pari kivaa kukkaa, mutta viikon päästä vietämme triplasynttäritupareita meillä, jonne on kutsuttu perheenjäsenet niin eiköhän sieltä jotain vielä tule tuparilahjaksi ;) Seuraavaksi oliskin sitten pohdinnassa mitä miehelle kun ideapää on ihan tyhjä :/


Tässä on kevään aikana käynyt myös niin että tupa on jo täynnä ihania kukkia ikkunalaudoilla ja pöydillä kun ensimmäistä kertaa kyläilevät tutut ja kaverit ovat tuoneet tuparikukkia!


Tämä olohuoneen pöydällä oleva kahvikuppi on ihan lempparini kukkapurkeista! Se on vaan niin symppis! Ja mätsää täydellisesti häälahja-astiastoomme (Pentikin punainen Eden-astiasto) joka on myös olohuoneessa omassa vitriinissään.

Päätimme juhlia parin viikon päästä hääpäiväämme Rauman eräässä "korkkaamattomassa" ravintolassa, meidän osaltamme tietysti. Siitä kirjoittelen varmasti, niin pitkään olemme meinanneet sitä testata muttei ole tullut sopivaa tilaisuutta. Nyt totesimme että mikäs sen parempi tilaisuus olisi kuin hääpäivän vuosipäivä! <3 Mutta näistä lisää taas.

3 kommenttia:

  1. oi mitkä ihan uudet saappaat ja hanskat ,tahtoo myös. Myöhästyneet mutta lämpimät synttärionnittelut ja tulevat hääpäiväonnittelut

    VastaaPoista