Häämatka osa 8, Espanja; Benalmadena (Malaga 1/2)!

Madridista lähtiessämme mietimme mikä olisi seuraava määränpäämme. Minun teki mieli mennä Malagan seutuville moikkaamaan parin vuoden tauon jälkeen kavereita jotka asuivat siellä, ja miehenikin piti ajatuksesta "seurata aurinkoa" yhä tympääntyneenä alkumatkan sateisiin. Ystäväni lupasivat majoittaa meidät olohuoneeseensa ja olimme toki tyytyväisiä kaikesta siihen liittyvästä, säästösyistä, siitä että käytössämme olisi vihdoin keittiö (KUNNON RUOKAA!!) ja suomeapuhuvaa seuraa! :D Tässä vaiheessa emme tietäneet päätyisimmekö vielä esimerkiksi Portugaliin tai kenties muualle, mutta päätimme jämähtää joksikin aikaa Benalmadenaan.

Halusin heti syömään yhteen lempiravintolaani Wokiin. Oikealla Mirkku,

pikku-Mika ja Jonathan joiden luona saimme asua.

 Malagan suuntaan matkatessamme päässäni pyöri vain yksi asia! RUOKA! Mietin ja suunnittelin jo valmiiksi missä kaikissa ravintoloissa ehtisimme käydä ja mitkä kaikki tahtoisin miehelleni esitellä. Asuin itse kyseisellä alueella muutama vuotta sitten, ja enimmäkseen silloisen kämppikseni Marin kanssa kolusimme ruokapaikkoja lähistöllä.

Kauhukseni huomasin että meillä on todella vähän ruokakuvia tältä alueelta, mutta tässä minusta ihan suorastaan taideteos mieheni tilaamasta pizzasta!

Oli ihana päästä hetkeksi "asettumaan" paikoilleen ilman stressiä seuraavasta siirtymästä ja hotellista ja aikatauluista. Aamuisin pikku-Mika herätti meidät siinä 9-10 välillä että ei stressiä ollut heräämisenkään suhteen. 

Pyykinpesun ihanuutta hienoissa maisemissa.

Parvekemaisemia

Heti ensimmäisenä päivänä oli pakko päästä vaikkakin iltasella VIHDOINKIN rannalle kävelemään ja tutkimaan paikkoja. Pääsimme asunnolta laskemaan katuja ja rappusia pitkin suoraan rantakadulle ja siitä hiekkarannalle.

Seuraavana päivänä saimme aurinkoakin paremmin näkyviin ja päätimme mennä ihan löhöämään rantaan. Päivä oli kuitenkin sen verran viileä, etten laittanut aurinkorasvaa kuin herkimmin palaviin kohtiin, ja jätin mm. vatsan kokonaan ilman sillä se ei ikinä pala eikä siihen sen puoleen aurinko tartukaan.

Ja seuraukset sain tuta jo samana iltana! Ja vielä viikon sen jälkeenkin!

Kärsivä (kantapäänkautta oppiva) rapu.

 Sen jälkeen ei toviin sitten aurinkoa otettukaan vaan sain tyytyä maisemien ihailuun ja kiertelyyn.

Pikkuista Nuudelia tuli ikävä joka kerta kun vastaan tuli mopsi....

Olen aina rakastanut merenrantoja. Suomessakin merenrannat ovat kauniita, mutta erityisesti etelä-euroopassa merenrannat ovat vieneet sydämeni. Kaikkein kauneimmat merenrannat näin karibianmerellä, mutta silti sydän kaipaa aina Välimerelle. Tämä oli mieheni ensimmäinen kerta Välimerellä, ja hän sitä kovasti ihastelikin, jo Ranskan puolella junasta katsoessaan sinisyyttä. Kaikki siihen liittyvä, veden liplatus, auringon lämpö iholla, auringon tuoksu, hiekka- ja liuskekivirannat, aaltojen ääni niiden osuessa rantaan tai kallioon, ihan kaikki! Siitä ei vaan saa tarpeekseen. <3

Tätä rantakalliota tarkemmin katsoessa huomaa ettei pinta olekaan kalliota...

 ..vaan pieniä vierivieressä toisissaan kiinni olevia simpukoita!! Miksi?!

 Jalanjälkiä hiekassa... <3

Taas ne samat paparazzit liikenteessä!

 Benalmadenassa siis nautimme olostamme ihan rauhassa (kolmen viikon viilettämisen jälkeen), söimme hyvin, aina lounaan "kotona" laittaen kunnon ruokaa ja illalla ulkona ihanissa ravintoloissa. Rannalla ehdimme ottaa aurinkoa alkuviikolla sen kerran, ja viimeisenä reissupäivänämme toisen kerran kun palovammat alkoivat parantua. Tiedän, ihosyöpäriski nousee ja rasvaankin vastedes tunnollisesti jopa sen vatsan joka minut tällä kertaa petti pahemman kerran palaessaan. Mirkun ja Jonathanin luona oli hyvä asua, mukavia ystäviä, ihana Mika ja meitä varsinkin öisin spurttailuillaan viihdyttänyt Simba-kissa. Huisku-kissa olikin vähemmän näkösällä. Simba keksi myös hauskoja juttujaan aina, kuten ahtautui kenkälaatikkoon.

Sain ennen reissua mieheltäni 1v. hääpäivälahjaksi matkaa varten Piin elämä -pokkarin, jota luin ahnaasti alkureissun ajan ja olin sen saanut luettua jo muistaakseni Italian puolella. Mirkun ja Jonathanin luona pääsimme ensimmäistä kertaa nauttimaan koti-3D -leffasta ja katsoimme (yllätys) Piin elämän! Pidin kirjasta ihan hulluna ja sen jälkeen elokuva tuntui tosi pliisulta, vaikka täytyy sanoa että tosi hienosti leffa oli tehty silti! Ihmettelen silti miksi monet parhaat kohdat oli jätetty pois tai sivuutettu ihan lyhyellä kohtauksella. Niinhän se silti aina on... Kirja on poikkeuksetta parempi kuin elokuva. Vain Taru Sormusten Herrasta tekee poikkeuksen. Kuitenkin, elokuvan jälkeen mieheni alkoi nimittää Simbaa Richard Parkeriksi (joka on siis kirjassa ja elokuvassa olevan tiikerin nimi) ja yhäkin puhumme Simbasta Richard Parkerina, ehkä ikuisesti! :)

Ja lopuksi vielä iloinen Mika-jäbä! <3