Samalla reissulla kävimme syömässä Torren parhaassa härkäravintolassa El Toro Azulissa. PETTYMYS!! Taso oli romahtanut ylellisestä uuniperunasta ja kasviksista pihveineen ja pippurikastikkeineen tämän näköiseksi:
Ranskalaiset!!! Siis ranskalaiset!! No, vieressä nököttävä vetinen pakastepapukasa ei myöskään parantanut annoksen ensivaikutelmaa, mutta positiivista oli, että kolme asiaa ravintolassa oli pysynyt ennallaan!
1. Herra el Toro tuijotti yhä yhtä intensiivisesti seinältä kuin ennenkin!
2. Hinta oli aivan yhtä korkea kuin ennenkin tasosta huolimatta!
3. Pihvin maku ei ollut muuttunut ollenkaan vaan se oli totaalisen
taivaallinen makuelämys, yhä! Ehkä jopa paras pihvi
mitä olen koskaan syönyt! Ihanaa!!!
Shoppailujen lisäksi mitä olin odottanut kuin kuuta nousevaa, oli päästä käymään iki-ihanassa Palabras de Poder -seurakunnassa, josta olen saattanut ennen kirjoittaakin. Se on Espanjassa oma kotiseurakuntani, jonne koen aina olevani tervetullut ja jonne minut on aina otettu vastaan juuri omana itsenäni ja se tuntuu niin läheiseltä minulle. Nyt en ollut päässyt pariin vuoteen käymään siellä, ja odotin ihan täpinöissäni pääsyä näkemään niitä monia tuttuja ja kavereita. Seurakunta sijaitsee konkreettisesti tien varressa Fuengirolasta Mijakseen. Olisikohan noin puolivälissä matkaa. Rakennus on vanha urheilukeskus tenniskenttineen ja uima-altaineen, ja tilat ovatkin huippuhyvät seurakunnan käyttöön.
Odottelua ulkorappusilla.
Seurakunnan aina yhtä innokas ruotsalais-espanjalainen pastori Juanito Jonsson.
Mika ja minä.
Paikalla oli yllätyksekseni myös suomalaisia tuttuja... :D
Kun kysyin mieheltäni tilaisuuden jälkeen mitä hän piti siitä, kehui pitäneensä, mutta ongelmana oli se kun varsin vitsikäs pastorimme kertoi vitsin (espanjaksi), 98% kuulijoista nauroi täysillä samaan aikaan kuin kääntäjä englanniksi kertoi saman, joten tämä 2% joka ei ymmärtänyt espanjan kieltä, jäi paitsi koko huumoriosuudesta. Muistin itse omanneeni saman ongelman 2009 kun aloin käydä Palabras de Poderissa. Sittemmin kun opin kieltä, ongelmaa ei enää ollut ja unohdin sen.
Menimme pariin otteeseen myös talon omalle altaalle nauttimaan auringosta ja viileästä altaasta.
Seuraavana päivänä suuntasimme nokkamme kohti vuoristokylää nimeltä Mijas. Mijas on kauniin hohtavan valkoinen pienenpieni kylä vuoren laidalla. Pääsimme sinne bussilla, ja kierrettyämme turistikyliä suuntasimme heti pois turistien suosimalta aukiolta kohti paikallisten hiljaisia katuja.
Idyllinen ravintola piilossa rapuissa matkalla ylös kylälle.
Ihanan valkoista!
Ja vanhanaikaista!
Ja väriäkin löytyi!
Kiipesimme Mijaksen kylän korkeimmalle näköalapaikalle katselemaan maisemia ja hikisen satojen rappusten nousun jälkeen ylhäällä kulkeva vilvoittava tuuli tekikin terää!
Kuvan hame on shoppailulöydökseni Madridin Italialaisesta vaatekaupasta.
Mijasta voin lämmöllä suositella ihan kaikille jotka aurinkorannikolla käyvät. Siellä on paljon kauniita katuja, rakennuksia, rappusia rappusten perään, näköalatasanteita ja iltaisin lepakoita! Shoppailuhulluhan ei shoppailusta saa tarpeekseen, ja näinkin pitkän tauon jälkeen oli odotettavissa armotonta kauppojen koluamista ihan miehen kyllästymiseen saakka. Saalis oli kuitenkin ruhtinaallinen, neljä ihanaa laukkua (yksi mammalle tuliaiseksi) sekä paljon ihania riepuja, toppeja ja paitoja. Luulin aluksi niiden kaikkien mahtuvan rinkkoihimme, mutta kun huomasimme sen olevan mahdottomuus, kävin ostamassa matkalaukun kiinakaupasta halvalla, ja tietysti myös täytteet siihen eli lisää vaatteita. Eipä tarvitse kesävaatteita shoppailla hetkeen. Seuraava kohteemme oli noin puolen tunnin junamatkan päässä Malagaan päin sijaitseva Plaza Mayor -niminen ulkoilmakauppakeskus.
Kasvoissa lukee: "shoppailu on intohimoni"!
Halusin mainita kaikista lukemattomista shoppailupaikoistamme juuri tämän siksi, että löysin sieltä sisäisen harakkani halajaman hopean timanttisen lipaston!!! Vielä jonain päivänä sen haen sieltä kun omistamme omakotitalon jossa on kokonainen huone pukeutumista, vaatteita, kenkiä ja laukkuja varten.
Perinteiset kauppapelleilyt piti toki myös suorittaa!
Viimeinen kokopäivän reissu tehtiin Marbellan ökysatamaan Puerto Banukseen. Joskus siellä rakastuin erääseen Wokaway-nuudelipaikkaan ja sinnehän pitää päästä sitten joka reissulla. VAIKKA matka sinne kestää parikin tuntia, mutta ruoka on todellakin sen arvoista! Vielä selvitän kananuudelikastikkeen salaisuuden jonain päivänä! En olisi ehkä saanut kuitenkaan miestäni houkuteltua Marbellaan ihan vain nuudeleiden avulla, joten piti olla muutakin houkuttimena. Nimittäin ökyautot joita satama pursuaa, sekä ihanat huvipurret ja jahdit!! :) Ilmakin oli ihanan kuuma, joten hengailimme muutaman tuntia satamalla.
Oma lempparini! Ehdottomasti!
Rantakatu on täynnä merkkiliikkeitä joissa en edes kehtaisi normaalivaatteissa mennä käymään sisällä. Lähinnä ykköset päällä siellä ihmisiä pyörikin parkkeerattuaan ensin Porschensa. :D
<3
Siihen loppui tämän reissun tarinat, tai eihän niistä tänne saanut puoliakaan, mutta jos sain annettua edes pienen ripauksen teille siitä mitä nähtiin ja koettiin häämatkareilillämme, olen tyytyväinen. Näin ollen lopetan nämä häämatkapostaukset (no okei, yks tulee vielä....) tähän lomafiiliskuvaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti