keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Joulu se tulla jolkottaa..

Tämä tarkoittaa sitä, että eilen illalla sain mieheltäni virallisesti luvan (kysyessäni saako jo vaihtaa jouluverhot) aloittaa jouluhössötyksen ja alkaa "pukea" kotiamme joulukuoseihin.

Uutisen jälkeen hetimiten keitin meille glögit, juttelin tovin jos toisenkin työkaverin kanssa puhelimessa, ja kaivoin alkuvuodesta ostamani uudet jouluverhokankaat esiin kaapista. Jos vaikka jo tällä viikolla saisin ompelukoneen viritettyä kuntoon ja surruteltua verhot valmiiksi.


 Tottahan toki suurena musiikin rakastajana kaivoin viime jouluna miehelleni lahjaksi antamani joululaulujen nuottikirjan esiin, ja aloin selailla ihania, kauniita, liikuttavia joululauluja.


En ole koskaan osannut päättää, mikä joululauluista on suosikkini, mutta monet ovat omalla tavallaan kauneimpia. Jouluyö, juhlayö herättää muistoja musiikkiopistoajoilta, kuinka ihana oli soittaa viuluilla kaksiäänisesti kappale ja vain nauttia. Kappaleesta varpunen jouluaamuna en ole koskaan erityisemmin pitänyt, sen hyvästä sanomasta huolimatta, sillä jo lapsena sanat saivat minut kyyneliin.

Yläasteiässä suosikkini olivat Tulkoon joulu ja Sydämeeni joulun teen soitantansa vuoksi. Minusta oli hauska opetella haastava kappale pianolla, mutten kokenut soittavani tarpeeksi tunteella, enkä vieläkään ole tyytyväinen omaan soittooni joten tyydyn kuuntelemaan kappaleita levyltä (ja salaa harjoittelen, jos vaikka joskus oppisi......)

Tuoreimpia lemppareita ovat Sylvian joululaulu, jota en voinut nuorempana sietää, ja kaikkein uusin tuttavuus muutaman vuoden takaa, Oi jouluyö. Jälkimmäinen osui ja upposi tottakai kauniin ja tunnelmallisen melodiansa vuoksi, mutta ennenkaikkea sanojen, jotka kertovat joulun perimmäisen tarkoituksen ja ilosanoman. <3



Joonaksen (mieheni) tavattuani ja löydettyämme yhteisen hulluttelun taidon, ensimmäisenä yhteisenä joulunamme aikoinaan keksimme laulaa Hei mummo -kappaletta lapsenomaisella korkealla äänellä duettona, ja se oli meistä hillittömän hauskaa räväyttää sävelet ilmoille paikoissa ja tilanteissa, joissa sitä ei ehkä odotettu. Nauruja aiheutimme ja ehkä häpeääkin, mutta ainakin meillä vastarakastuneilla oli hauskaa.

Joululauluista riittäisi vaikka ja kuinka muisteloita ja fiilistelyjä, mutta enköhän jätä ne sikseen ja keskity luomaan uusia. Voisinpas siirtyä taas vaikka glöginkeitolle --->

4 kommenttia:

  1. On se sitten ihanaa, kun tää musajuttu on sulla hallussa. Turhaan piilottelet "tulta vakan alla". Kiva ruveta sinun kanssa suunnittelemaan sitä joulumusapajaa. Otapa tuo joululaulukirja mukaan töihin...
    Ai niin, mä en ole ihan vielä joulunodotusta aloittanut, vaika vähän jo tekisi mieli aloitella...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kanssa jo joulumusapajaa, tossa kirjassa on aika laajasti kaikki perusjoululaulut, tuon töihin joku päivä!
      Mäki olen yleensä aloittanut joulukuun alusta mutta nyt oli niin kovat poltteet, että oli pakko ;)

      Poista
  2. Tulkoon Joulu on kyllä ehkä parasta ikinä! Ja tietenki Hei Mummo, teän versiona! ;) Toivottavasti ehtis tänäjouluna kirkkoon lauleskeleen joululauluja, viime kerrasta on tosi monta vuotta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No juu, täytyykin tänä jouluna taas vetästä hei mummot ;)

      Poista