11. ja 12. luukku; kiirettä, huisketta, vilinää, vilskettä, ja ah niin ihana avanto...

On se pitänyt kiireessä pienen ihmisen tällä viikolla. Tuntuu ettei ole ehtinyt kotona edes istahtaa alas. MUTTA, eilen tiistaina avasin tämän talven avantokauden!! En ole varmaan yhtenäkään vuonna aloittanut näin myöhään, mutta oli se ihanaa! Mikään ei voita sitä tunnetta, kun keskellä kiireistä viikkoa pääsee istumaan valmiiseen lämpimään saunaan, käymään avannossa ihan rauhassa monta kertaa ja sitten kotiin ja raukeana nukkumaan.

Rakas kälyni oli ensimmäistä kertaa elämässään avannossa, ja kiljunta oli sen mukaista. Se ensimmäinen kerta on aina shokki. Saunassa istuessamme muistelin muutaman vuoden takaista joulukorttikuvaa ulkomaan ystävilleni, kun päätin shokeerata heitä (ja toisille todistaa, että oikeasti käyn uimassa talvellakin), jossa seisoin avannossa jään reunaan nojaten ja poseeraten.

Olin unohtanut kamerastani muistikortin kotiin, ja kuvaaja-isäni huomasi asian vasta reilun minuutin ilman silmälaseja sihtailtuaan. Niinpä jouduin kömyämään avannosta ylös, poistamaan kameran muistista neljä kuvaa (enempää siihen ei mahtunutkaan), JA menemään TAKAISIN avantoon poseerausasentoon. Voin kertoa että OLI KYLMÄ! Varttiin en tuntenut raajojani vaikka saunassa yleensä alkaa nipistellä melko nopeasti. Mutta kokemus sekin, ja sain tosiaan shokeerattua kuvallani ilman ed.m. tarinaakin.