sunnuntai 9. joulukuuta 2012

8. ja 9. luukku: flunssailua ja Sormusten herroja

Mulla on koko viikonloppu mennyt flunssaillessa ja päänsärkyä parannellessa, miehellä koko viikko. Ollaan siis oltu ihan rauhallisesti vaan kotona neljän seinän sisällä, perjantainakin jäi keikoille lähtemättä, ja uuden (vasta teatteriin tulleen) Hobitti-elokuvan kunniaksi katsottu koko Taru sormusten herrasta -trilogia! :) Eilen illalla tuli ensimmäinen osa Sormuksen ritarit telkkarista, ja tänään yhä huonovointisina päätimme (minä päätin, mies myöntyi) katsoa myös Kaksi tornia sekä Kuninkaan paluun.


Nyt kelpaa mennä katsomaan Hobittia elokuviin, kun on edelliset leffat tuoreessa muistissa.

Olen yrittänyt jaksaa tehdä myös joululahjoiksi meneviä käsitöitä, mielestäni suht hyvällä menestykselläkin jopa. Kaksi ristipistotaulua on jo valmiina (joskus syksyllä aloitettu) ja vähintään yksi pitäisi vielä saada jouluksi tehtyä jotta kaikki saavat ainakin yhden lahjan. :D

Hyvää joulunodotusta vielä kaikille!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti