tiistai 5. marraskuuta 2013

Pieni valoilmiö

Meille ilmestyi viikonloppuna ihana valoilmiö pikkuruiseen ikkunaan!


Tarkkasilmäisimmät saattavat sen jo nähdä valoisassa kuvassa, mutta valaisen hieman. Oikeanpuoleisin pikkuruinen ikkuna on siis kodinhoitohuoneen ikkunamme, joka näytti mielestäni niin kovin orvolta ja yksinäiseltä, mitäänsanomattomalta tuolla sivussa, ja kaupassa törmäsin aivan ihanaan jouluvaloon, jonka näin heti mielessäni juuri tuota pikkuista ikkunaa koristamassa!


Sisäpuolelta se näyttää tältä. Alapuolella on Nuudeli-koiruutemme valtakunta peteineen, leluineen ja vesikuppeineen. Hän ei ole siisteintä mallia!


Pihamme ja talomme ulkovalaistus ei tällä hetkellä ole kovin vahvalla pohjalla, talon seinässä on yksi lamppu, ja pihassa "ringissä" on tämä yllä oleva pihavalaisin. Metsän ympäröimänä kun asumme, olen kaivannut ensimmäisestä päivästä saakka lisää valoa ulos. Kuistin pieliin tulemme hankkimaan molemmille puolille lamput, ja ulkorakennuksen seinään liikkeentunnistimella toimivan tehokkaan valon. Josko saataisiin piha vähän valoisammaksi. Mutta itse päätin aloittaa tällä pienellä jouluvalolla.


Kyllähän pienikin jo ilmettä muuttaa kummasti! Olen viimeisen päälle jouluihminen, rakastan joulua ja siihen liittyviä perinteitä, joulukoristeineen päivineen. En kuitenkaan kestä sitä, että joka vuosi joulunvietto ja -markkinointi aloitetaan aina vaan aiemmin ja aiemmin. Tänä vuonna sain heinä-elokuun vaihteessa ensimmäisen katalogin postiluukusta. Talvikuvasto, jossa mainostettiin viimeisillä sivuilla jouluvaloja. Samaan aikaan kun itse kävin vielä ottamassa aurinkoa ja kuljin hellemekko päällä. Ei näin! Kuitenkin annoin itselleni nyt luvan laittaa jo tuon valon, se kun ei mielestäni ole ollenkaan liian jouluinen. Ja kai marraskuussa jo saakin vähän alkaa fiilistellä! Kunhan ne joululaulut eivät raikaisi ihan vielä kaupoissa joulupukkien jakaessa karkkeja!


Nyt kun ikkunoissa ei vielä ole juurikaan kaikissa verhoja, ja sisällä kaaos pienenee hyvin pikkuhiljaa, on ihanaa että ulkoapäin näky on hyvinkin seesteinen. On mukava tulla kotiin joka on valaistu ja voi miten iloiseksi yksi pieni valokoriste voi ihmisen tehdä. Ehkä tässä on tällaista uuden kodin huumaa menossa, kaikki tuntuu ihanalta vaikkei kaikki vielä toimisikaan tai olisi valmista.


Ihanaa syksyä kaikille vaikka pimeää onkin!
Valaistaan toistemme päiviä! <3

2 kommenttia:

  1. Heippa vaan!
    Onpa teillä kivan näköinen talo ja on itselläkin vielä hyvässä muistissa, kun pääsi muuttamaan ensimmäiseen yhteiseen kotiin (13 vuotta sitten, melkeinpä tarkalleen). Fiilistellä saa ihan koko rahan edestä ja nauttia ihan pienistäkin jutuista. Siitähän tämä elämä on täynnä. Onnea uuteen yhteiseen kotiin! Kumpi teillä muuten määrää kaapin paikan? ;) Terkuin, Satu

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon!! Kyllä uskon ja juteltiinkin tuossa että minä taidan olla se joka määrää konkreettisesti kaapin paikan mutta "tärkeämmistä" asioista päätetään kuitenkin yhdessä. :) Mukavaa viikonloppua Satu!

      Poista