maanantai 25. marraskuuta 2013

Unelmana ompeluhuone!

Viikonloppuna piti tehdä vaikka ja mitä, purkaa loput muuttolaatikot, käydä metsässä katsomassa minkälainen kota meidän läheltä löytyy ja kasata loput IKEA:sta ostetut kalusteet, ompelupöytäni mukaanlukien... Mutta jotenkin olin niin poikki kaikesta kiireestä (mistä jo kirjoittelinkin edellisessä postauksessa), että otimme sunnuntaina ihan rennosti. Perjantaina meillä oli työpaikan pikkujoulut, lauantaina veljeni vaimokkeensa ja ihanan Alice-vauvelin kanssa tuli meille yökylään (ihan superjännittävää oli saada ensimmäiset yökylävieraat uuteen kotiin) ja heidän lähdettyään sunnuntaina istahdin sohvalle ja aloin selailla Pinterestistä erilaisia ompeluhuoneita ja hain itselleni samalla inspiraatiota. Sitähän piisasi, en meinannut saada millään selailua loppumaan kun koko ajan löysin vaan enemmän ja enemmän ihania ideoita omaan ompeluhuoneeseeni. Joskus kirjoittelin haluavani sinne jotain oikein räväkkää ja radikaalia, mutta nyt olen huomannut ihastuvani romanttissävyisiin pastellihuoneisiin, joissa käytetään paljon karkkisävyjä. Se on ainakin tullut selväksi, etteivät seinät jää kamalan rei'itetyn vihreiksi, vaan niistä tulee joko ihan lähes valkoiset tai sitten ihan haaleaa pastellia.

Joko aivan vaaleat seinät..

 ..tai vaalean sinistä..

 ..vaaleanpunaista?...

 ..tai ehkä vaaleaa beigeä raitaa?

On ihan pakko ehtiä tapetti- ja maalikauppaan vielä tämän vuoden puolella valitsemaan ompeluhuoneen seiniin värit, ja muutenkin katsoa mitä keittiön ja eteisen seiniin voisi laittaa, ja miettiä laittaisiko olohuoneestakin yhden seinän vähän tummemmaksi... Paljon mietittävää. Tämä kodinlaitto kävisi ihan työnteosta, mahtaisikohan oikeista töistä saada vapaata näinkin pätevästä syystä..? ;)


Kaikenlaisia hauskoja ideoita löytyi Pinterestin kuvagallerioista, ja rakastamiani vintagetyylisiä ompeluksia ja sisustusideoita laitoin myös hieman itselleni talteen.



Kädentaitomessuilla sain hyviä ideoita, ja yksi oli itsetehdyt taulut, joissa oli siis ihan yksinkertaisia kirjailuja tehty kankaisiin, tilkkutyylillä tai ihan yhtä kangasta, ja pingotettu jollekin pehmeälle levylle (maalaustaulua tai muuta), ja niitä voi käyttää ihan tauluina tai vaikkapa muistilapputauluna sillä pehmeä pohja mahdollistaa nuppineulojen käytön. 

pöydän yllä kukkakankainen taulu

 romanttisia kukkatauluja

 vähän "modernimpia" tauluja

ihana kokoelma erivärisiä mutta yhteensopivia tauluja

Tämä pastelli-innostus sai alkunsa jo kauan aikaa sitten, mutta se on nyt syventynyt pikkuhiljaa messujen, IKEA:n reissujen ja netin selailun myötä. Iskin silmäni IKEA:n erääseen kaappiin, ja kaksi kertaa sitä käytyäni ihailemassa olen miettinyt pääni puhki sopisiko se meille...


Toisaalta pidän siitä oikein kovasti, ja tarvitsen vähän tuon tyylisen kaapin kankaita varten, mutta olen niin haaveillut ostavani kirppikseltä todella vanhan kaapin ja kunnostavani ja maalaavani sen itse, mutta täytyy nyt miettiä kumpaan päädyn. Ja ehtiihän niitä kunnostella myöhemminkin, ei sen tarvitse olla juuri tämä kaappi.



Se, päätyykö sininen huonekaluväriksi, vai seinien väriksi on vielä vähän arvoitus. Valmiiksi hankittu ompelupöytä on valkoinen, mutta muuten tässä on vielä ihan vapaat kädet tehdä kuinka vain.

Yksi, minkä ehdottomasti kuitenkin haluan, on tämä, ja aivan itsetehtynä:


Itsetehty taulu johon päätyvät lankarullani. Joita muuten on melkoisesti vähemmän kuin kuvassa! Siitä tulee niin hieno! Ja jos joku on varmaa niin se, että tällaista ompeluhuoneestani EI tule:


Huhhuh, tästähän voisi kirjoittaa vaikka loputtomiin, intohimo kun on, mutta pidän nyt vähän vielä salassakin, ja sitten joskus kun huone on valmis, toivon olevani siihen aivan yhtä ihastunut kuin näihin netin saloista löytyneihin.


3 kommenttia:

  1. Random kommentti täältä Oulun puskista: mäkin päätin, että kun vihdoin sain oman työhuoneen/ompeluhuoneen (no puolikkaan, Jussilla on toinen puolikas ja välissä tilanjakaja), niin siitä ei tasan tule tuollaista kaaoshuonetta.

    Nykyään mieluusti suljen työhuoneen oven, jos joku tulee käymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ...ja niin siis Akuliina tämän kirjoitti. :D

      Poista
    2. No juu, sehän on sitten siitä tahdonvoimasta ja siivouksesta kiinni millaiseksi se muodostuu... :D
      Olen tähän asti saanut sen pidettyä siistinä, ja onhan se selvää että kun joku projekti on kesken niin onhan se sekainen tasoiltaan, mutta jos sais pidettyä enimmän aikaa siistinä ;)

      Poista