sunnuntai 8. joulukuuta 2013

Kahdeksas; toinen adventtisunnuntai ja SADAS postaus!


Sunnuntai on kulunut rennosti kotona. Pojat on laskeneet pulkkamäessä hurjina, ja ollaan toki rentouduttukin. Vieraita on käynyt kaksin kappalein, ensin miehen kaveri lapsineen kävi nopsasti kahvilla ja mehulla, ja illemmalla kun Vekun vanhemmat tulivat pojua hakemaan meiltä, ehtivät he jäädä vielä kahvillekin. On aina ihana kestitä vieraita ja saada kavereita kylään, se jos jokin piristää!!

Ja tosiaan, tämä on 100. postaukseni blogissani, ihan huippua! Reilun vuoden olen blogia pitänyt ja tähtäsin siihen että sata olisi tullut täyteen jo marraskuussa, mutta eipä se kauas mennyt!



Adventtikynttilöitä palaa tänään kaksi, ykkönen tosin vähän heikolla liekillä mutta kuitenkin! Kynttilät siis siirtyivät viime viikolla jo pianon päälle olohuoneeseen valvovan silmän alle kuten mieheni halusi. Pelkäsi että koko makuuhuone palaa sinä aikana kun me tietämättöminä hengaillaan olohuoneessa.


Pimeinä iltoina meillä palaa useampikin kynttilä ja tuikku täällä valaisemassa ja mieltä lämmittämässä. Nämä takanreunalla olevat Partyliten syyslehdet ovat minun lempituikkualustani!

Lämpöisää toista adventtia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti